Vuoden 1701 virsikirja 216-230




216 (Matth. 25. V. k. N:o 401.)

1. Christikunt' Christuksell' kihlattu, / Kymmeneen neitseen verrattu, /
Jotk' ylkää vastaan hankitsit, / Ja lamppujans' vahvast' valmistit, /
Meit' synneisit', ah Jumal', armahd'!
2. Viis' viisast' myötäns' öljyy otit, / Jonk' tyhmät ottaa unhotit. /
Viipyis' yljän uneliaaks' kaikk' tulit, / Jonk' valvoa käskevän kuulit, /
Meit' etc.
3. Yljän tulon puoliyön huuto huusi: / Hänt' vastaan käykäät! kaikk' nousit /
Lamppujans' valmistamaan virjäst', / Jotk' tyhmilt' koht' sammuit kurjast', /
Meit' etc.
4. Tyhmät viimein viisailt' öljyy anoit, / Sen kielsit he heilt', ja sanoit: /
Kuink' sitä teille tehdä taidam'? / Ettei lamppum' sammu, kuin teidänk', /
Meit' etc.
5. Mutt' tykö myypäin mennä mahdatt', / Joilt' öljyy ostaa teill' taidatt'; /
Heidän ostos' olles' ylkä tuli, / Häihin menit, kuin valmiit olit, /
Meit' etc.
6. Niin ovi koht' kiinni suljettiin, / Sielt' ulos tyhmät teljettiin, /
Jotk' usta salvattuu avat' anoit: / O Herra! meill' avaa, he sanoit, /
Meit' etc.
7. Pois tyköän' menkäät, en teitä tunne, / Hän vastas' heit': käski mennä /
Siihen ijäiseen itkuun, pimiään paikkaan, / Helvetin hirmuun haikiaan, /
Meit' etc.
8. Näin Christuksen tulemus tietämätöin, / Hetki kuoleman myös huomaamatoin, /
Jonk' jälkeen on armon aika ulosjuosnut. / Parannoksen paikka pois pääsnyt, /
Meit' etc.
9. Siis neuvoo meit' Herra valvomaan, / Armon ajall' ojentumaan, /
Hänen ansions' öljyn ottamaan, / Hänt' hyväs' elos' odottamaan, /
Meit' etc.
10. Seurakunnas' ovat sekulaiset, / Kanss' hyväin ulkokullaiset, /
Jotk' Christuksen öljyn hyljäävät, / Mailman hekumast' hukkuvat, /
Meit' etc.
11. Ei taida tehdä autuaaks' ansiom' omat, / Paits' Christuksen ansion suomatt', /
Johon luottain lujast' turvatkaam', / Ain' elom' kauniist' käyttäkääm', /
Meill' synneisill' jonk' Jumal' suokoon!
12. Mailman myös suru suur' suistakaam', / Autuudest' murhe muistakaam', /
Herran tuloo viriäst' vartioitkaam'; / Niin ilon taivaan tavoitam', /
Meit' synneisit', ah Jumal', armahd'!


217 (Matth. 11.)

1. Kutsuu Christus: kaikk' tykön' tulkaat, / Kuormall' vaivatut minua kuulkaat, /
Jotka synnill' raskautetut olett', / Teidän päältänn' kuorman huojennan, /
Sen sälytän selkään its' omaan; /  Näin kuolemast' elämään tulett'.
2. Minun ikeen' päällenn' ottakaat, / Ett' sydämest' siviä olen, oppikaat; /
Kuormaa te kantakaat keviät': / Minun kuorman' keviä, ikeen' sovelias, /
Sen suhteen, kuin teidän on työläs, / Sitt' sieluillen levon löydätt'.
3. Teidän raskaan kuormann' kannoin, / Kosk' henken' ristin pääll' ylönannoin, /
Kärsein Jumalan julman vihan. / Tätä tääll' aina muistaa mahdatt', /
Turvatkaat tähän, kuin parhain taidatt', / Sitt' saatte ilos' elää ijän.
4. Minun ijestän' ihanaa vetäkäät, / Sanan' kätkekäät, käskyn' pitäkäät. /
Tehkäät, kuin teille tein täällä: / Keskenänn' toinen toistann' rakastakaat, /
Älkäät pahaa pahalla kostaka; / Vaan voittakaat paha hyväll'.
5. Ristin kuormaa kanss' kantakaat, / Josa te minua seuratkaat, /
Se teillen sovelias lienee, / Joll' hillitään häijyt lihan himot, /
Kuin synnin hekumaan kimmoo, / All' Jumalan vihan vienee.
6. Ett' voi te minun kuormaan' kantaa, / Itse tahdon teillen avun antaa, /
Teit' Hengellän' hallita tiennen. / Its' olen tuskas' teidän tykönänn' , /
Teit' ei kenkään kädestän' ryövää: / Lepoon teit' viimein vienen.
7. Kuin rakastam' hekumat' hartaast', / Näkyy mielestäm' risti raskaaks', /
Kuta kärsim' vähän erän, / Jos Jumal' oikiull' kävis' kanssam', /
Meille tekis', kuin olem' ansainn', / Jo hukkuneet olisim' perät'.
8. Meidän tääll' täytyy kärsii vaivaa, / Luodut kaikk' tätä todistavat, /
Jos tahdom' Cliristittyin' olla; / Mutt' mailma vaivoihin suuttuu, /
Ja Christuksen uskost' pois puuttuu, / Häijyn haluns' himos' ollen.
9. Kuolemas' ei rikast' auta rikkaus, / Eik' suuruus, nuoruus, eik' viisaus, /
Tasan kaikk' kuolema surmaa, / Kuin parhallans' raittiin', riemuisna ollaan, /
Äkki sairaaks' tullaan, pois kuollaan, / Kuin kukoistus raukee ratk' turhaan.
10. Kukin kuoleman kauhiutt' pelkää, / Kuoleman kielis' aikoi kääntyä, /
Ja päin parannost' pitää: / Kuin kieli ei silleen puhuu voine, /
Eik' aju ajatella tainne, / Aika itsens' tärkäks' vetää.
11. Ken katuu ajallans', autuas lienee: / Siis terveenä siihen riennä, /
Itses turvaa Christuksen tykö, / Jumalan pelvos' itses käytä, /
Syntii ja mailman pahuutt' vältä, / Näin odota Herran tuloo.
12. Sitt' ijankaikkinen ilo tulee, / (Jota ei kuultu, ei nähty ole,) /
Meill' Christin uskollisill' viimein; / Siin' meidän murheem' maksetaan, /
Vaivat nykyiset pois unhotetaan. / Johdattakoon Jumal' sinn' meitä!



218  (V. k. N:o 217.)

1. Tulkaat' tänn' kaikk', sanoo Jumalan Poika, /
Minä tahdon teit' auttaa, kuin olen voipa, / Joit' synti vaivata mahtaa. /
Vanhat, nuoret, miehet ja vaimot, / Kutsun minä pois pahast' juonest', /
Jotka kanssani elää tahtoo.
2. Minun ikeen' jalo ja keviä, / Joka minua seuraa, minä olen siviä, /
Sen kuormaa minä kanss' kannan. / Ratk' pahuuden hänelt' pois käännän, /
Ja hyvyyden hänen puoleens' väännän, / Ja armoja hänelle tuotan.
3. Mitä minun kanssan' mailmas' tehtiin, / Koska minä ristin pääll' kuoletettiin, /
Se tulee teidän aina muistaa. / Joka sitä alat' tottelee, /
Ja mielesäns' aina muistelee, / Se helvetist' hänens' pois suistaa.
4. Mailma kyll' tahtois' autuaaks' tulla, / Mutt' ei tahtois' mielelläns' tuskas' olla, /
Kuin kaikkein tääll' kärsiä tulee. / Sentähden ole vahva ja luja, /
Jos tahdot tulla Herran kujaan, / Niin aina hänen käskyns' kuule.
5. Kaikk' luodut todistost' kantavat, / Kuin meres' ja maan pääll' asuvat, /
Että tääll' tulee ain' kärsiä. / Joka ei sitä tehdä tahdo, /
Eipä hän taivaasen mahdu; / Mutt' helvetis' kituu vaikiast'.
6. Tänäpän' on ihminen iloisans', / Mutt' huomen' on multa kuollesans'; /
Ett' kuoleman kumminkin pitää. / Kuin kauneutens' kanss' kukkainen /
Lankee ja kuolee myös ihminen, / Joka ruohon verraks' on vedett'.
7. Ett' ihminen kuolemat' karttelee, / Ja helvetin tulta välttelee, /
Rupee sitt' katumaan viimein; / Ollesans' kuoleman edes', /
Ja juur' kauhian tuonen kädes': / Eip' auta sitt' katumus ketään.
8. Ett' me siis kaikki kuolemma, / Ja kukin tuonellen huolemma, /
Niin Herraan turvatkaam' aina; / Älkääm' meitäm' viimeiseks' säästäkö, /
Ja katumust' kauvas jättäkö, / Ettei piru meit' alaspainais'.
9. Rikast' ei auta tavara, / Eik' nuorta väkevyys eli vara; /
Sill' kuoleman kumminkin pitää. / Jolla kultaa on kyllä ja hopiat', /
Ja Jumalalt' suuret lahjat, / Ei tuoni tottele niitä.
10. Ei yksikään viisaus viisast' auta; / Mutt' täytyy mennä kuoleman hautaan, /
Joka on kaikkein loppu. / Autuas Christuksen ystävä on, /
Sill' Herra alati armons' suo, / Ei hän tule helvettiin lopull'.
11. Kuulkaat nyt kaikki Christityt! / Kuin oletta Christukses' ristityt, /
Mitä hän opettaa meille, / Joka on meidän terveytem', /
Ja kaikkein paras valkeutem': / Kiittäkääm' siis Herraa aina!
12. Älkäät pahaa pahalla kostako, / Älkäät its' vääryyttä maksako; /
Sill' Herra tuomariks' tulee; / Olkaat kuin veljekset keskenänn', /
Valmiit ain' hyvää tekemään, / Niin Herran kuoriin tulett'.
13. Liha se sisuns' perään tekee, / Ja mailman kanss' pitää käkee, /
Ei tottele Herran käskyy; / Sill' kipu ja risti meitä vaivaa, /
Ja moni tääll' terveyttäns' kaivaa, / Josa moni kesken väsyy.
14. Raskas risti on mielestäm', / Kuin on meidän päälläm' viheljäisten, /
Mitäst' meist' muutoin olis'; / Jos Jumal' oikeull' kanssam' kävis' /
Ja hänen vihans' niin suuri olis', / Niin kukin ijankaikkisest' kuolis'.
15. Tästedes tulee ilo-sia, / Ja aika tulee juuri pian, / Jota me toivomme kukin. /
Ei löytä ihmist' maan päällä, / Kuin joskus on tietän' täällä /
Sitä iloo, kuin saamme kuulla.
16. Mitä siis Herra Jumala / On meille luvannut sanallans', /
Sen hän myös vahvana pitää. / Hän auttakoon meitä hädäsäm', /
Ja lohduttakoon ristisäm', / Johon me itsem' ain' liitäm'.



219 (Matth. 14. V. k. N:o 67.)

1. Herodes häijyn elkinen, / Veljens' eläis' emännän ryöväs', /
Johannes Kastaja julkinen / Sen sukurutsautt' soimas', /
Vankiuun Herodes heitti hänen, / Totuutt' ei totellut erääk', /
Herodias, häijy nainen, / Seisoi hänen henkens' perään.
2. Ei julk' juljenneet hänt' surmat', / Jost' kansa paljo piti, /
Etseit aikaa, tilan turvaa, / Soveliaast' surman vitii. /
Pyhää miest' mestata valmiiks', / Herodes syntymäpäivälläns' /
Vieraspidon väkevän valmist', / Porton neuvon piteest' päänäns'.
3. Saatt' sankarit atrioitsemaan, / Herkuillans' heitä täytti; /
Saatt' vieraat viinast' iloitsemaan, / Kanss' juopuneeks' itsens' näytti. /
Tytär täsä tantsas' taitavast', / Herodeksen mielisuosiost', /
Hyppäs' häijy pahast' tavast', / Ilkiän äitinsä neuvost'.
4. Tai tantsin tapa kelpasi / Vieraill' ja Herodeksellen. /
Hän piiall' lujast' lupasi, / Valall' vannotull' jälleen, /
Mit' ikäns' tahtois' anoa, / Vaikk' puolen valtakuntaa. /
Näin paljon palkkaa jaloa / Saaneeks' ei kuulun' monta.
5. Tytär tykö äitinsä juoksi, / Kysyin, mitä kuninkaalt' anois'? /
Se siell' sanat suuhun syöksi, / Verta miehen jalon janos': /
Johannes julki meit' soimaa; / Ett' hän pois päivilt' vietäis', /
Sen päätä vadis' sinull' tuoda / Anos, ett' koht' se tehtäis'.
6. Kuin kuningas kuuli, mitä anoi, / Teetteli surulliseks' sen erän: /
Vaan vierastens' tähden tahtoi / Seisoo lupauksens' perään, /
Kuin mielesäns' aikoi ennenk', / Käsk' pyövelin pyrkii, eik' siekaill', /
Porton mielen nouteeks' semmenk', / Koht' Kastajan kaulan leikat'.
7. Vieraist' ei yksikään estänyt / Vuodattamast' viatoint' verta, /
Eik' heitäns' synnist' säästäneet, / Miellyit tähän käskykertaan; /
Kuin tai tapa tahtoo viel' näkyy, / Herroill' mielin kielin olla, /
Turhan tantsin tähden täytyy / Murhall' miehen hurskaan kuolla.
8. Pyövel' pyhän miehen pään kannoi / Piian pahan porton käteen. /
Se viekkaall' äitillens' annoi, / Kuin pään verisen veti eteens'; /
Herodias herkkupalans' sai, / Päät' veristä vielä tukkas', /
Ihastui vallan saaneens' näin / Pääll' kielen, kuin hänt' lukkas'.
9. Herodes hävytöin kuningas, / Päämiestens' ja porttons' kanssa, /
Eli hekumas', korkias' kunnias', / Irstaast' its' ehdollansa, /
Joilt' Johannes, suurin saarnamies, / Poljettiin, puhuja toden, /
Porton tyhjän tantsin tähden, / Pitoon pää pyövelilt' tuodaan.
10. O pito kirottu, kiukkuinen! / Kusa veri viatoin vuotaa, /
Kanss' kauhiat muut työt tehtänee, / Kuin paljon pahuutta tuottaa. /
Suuret ei salli syntejäns' soimat', / Eik' itsens' ojettaa anna. /
Saarnaajit' vainoovat väkeväll' voimall', / Joill' maksavat pahoin palkan.
11. Herodes huorans' kanss' tuli / Hyvilt' päivilt' pois perät'; /
Kulkuin elit, kunniatt' kuolit, / Kaaduit kadotukseen ijät'. /
Siin' Kastaja kaikkein pyhäin kanss' / Elämän kruunua kantaa; /
Jost' kiitos Jesuksen ainoastans', / Kuin itkust' ilon antaa.



V. Erinomaiset opetus-virret.

1. Ihmisen lankeemisesta ja lunastuksesta.


220  (V. k. N:o 401.)

1. O Herra! kuin asut taivaas', / Sinun armos ulottuu kauvas, /
Minun ja muiden päällen. / Sinä loit taivaan, veden ja maan, /
Ja miehen muotos jälkeen.
2. Adamin sinä ensist' loit, / Ja paratiisin hänelle soit, /
Käskit hänen sanas pitää. / Soit hänell' vallan ylitse maan, /
Mont' hetkee nautita sitä.
3. Kaikill' niille, kuin Herra loi / Pyhäll' sanallans', joll' kaikki voi, /
Adam piti antaman nimen; / Mitä on taivaas', vedes' ja maas', /
Kaikk' luotiin hyväks' miehen.
4. Sen jälkeen myös saatiin nähdä / Se armo, kuin hänest' lähtee, /
Koska hän itsellens' sanel': / Raskas kyll' on miehen yksin oll', /
Apuu me haem' hänell'.
5. Niin Adamist' luotiin vaimo, / Joka ensist' oli sangen kaino, /
Kuin me kyll' tunnustaa mahdam': / Alast' kävit, eik' sitä nähneet, /
Eik' mitään hävet' taitan'.
6. He kiitit Jumalat' suurest' / Heidän kauniin elons' puolest', /
Ja elit menos' hyväs', / He olit murheett', ilman surutt', /
Ja kahden elit yhdes'.
7. Kärme kiipes' ylös puuhun, / Jonk' piru pani sanat suuhun, /
Ja Evan kutsui tyköns', / Viisauden puust', hedelmän luvust', /
Pist' omenan hänen pivoons'.
8. Niin sanoi kohta vaimollen: / Syö tästä, kuin minä antelen, /
Älä myös tottele sitä; / Jos minua kuulet, niin viisaaks' tulet, /
Sen edest' myös minua kiität.
9. Eva kielsi sen kohta pois: / Minun Luojan' ei sitä mun sois', /
Hänen sanans' minä kuulen, / Jos toisin teen, saa tietää hän sen, /
Niin kuoleman ala tulen.
10. O Eva, kaunis kyll' vaimo! / Usko minua, älä ole kaino, /
Et sinä sen edest' kuole, / Hyvät, pahat sinä tietää saat, /
Viisaaks' kuin Jumala tulet.
11. Se vaimo parka luuli täs' / Koht' viisauden löytäväns', /
Uskoi mitä kärme sanoi, / Omenan otti, kärmeen pääll' luotti, /
Ja miehens' tykö kannoi.
12. Kuin Adam omenan näki, / Hänen mielens' koht' sitä teki, /
Uskoi hänen vaimons' sanan. / Adam unhott', mielestäns' pudott' /
Herran käskyn ja valan.
13. Niin vaimons' kanss' omenan söi, / Se kadotuksen heille toi, /
Ja havaitsit kohta siinä / Siitä palast', ett' olit alast', /
Häpiämään myös rupesit ynnä.
14. He viikunapuust' oksii taitit, / Ruumiins' niillä kohta peitit, /
Ja olit häpiäs' suures': / Siinä paikas' kulutit aikans' /
Itkus' ja paljos' murhees'.
15. Samalla ajall' ja hetkell' / Herra Jumal' tuli kädell': /
Adamit' tyköns' huusi. / Hän istui kuurus', oli äänet' surus', /
Hänen kasvons' kaikki muuttui.
16. O Adam! miks' olet alast'? / Kuka sinun on tehnyt paljaaks'? /
Miks' olet myös niin arka? / Minä kuulin äänes, sinä tulit lähes: /
Alast' olen myös mies parka.
17. Niin kysyi Jumal' jällens' hänelt': / Mistäs häpeemään rupesit tääll'? /
Kieltty puu sinun siihen veti. / Minun käskyn' rikoit, jouduit vikoin; /
Kuka sinun niin rohkiaks' teki?
18. Vastasi Adam itkusuull': / Se vaimo, kuin sinä annoit minull', /
Minun sen tekemään vaati./ Vaimo koht' sanoi: kärme vannoi, /
Ja tähän vaivaan saatti.
19. Niin kärmett' Jumal' ensin kiros': / Miehen ja vaimon ole vihois', /
Vatsallas sinun pitää myös käymän, / Edes ja taas matele maas', /
Maata sinun pitää myös syömän.
20. Vaimon siemen tuomioon ast' / Vainoo ja vihaa sinua hartaast', /
Sinun myös sikiöitäs lykkii: / Tulee myös siemen vaimost' viimein, /
Joka pääs musertaa rikki.
21. Sitt' Evaa kiros' toisell' tavall': / Lapses synnyt' suurell' vaivall', /
Kivun ja taudin kanss' ottel': / Miehen ala itses anna, /
Ettes minun käskyyn' totell'.
22. Niin viimein Adamit' kiros': / Ettes minun käskyän' pidell', /
Mutt' pikemmin vaimoas kuulit: / Sinun työs kautta vähän maa auttaa, /
Sinun tähtes se kirotuks' tuli.
23. Maa kaiken sinun elinaikas / Ohdakkeit' tuokaan joka paikas'; /
Ruoki vaimos, lapses ja perhees, / Otsas hiell' ja kättes' työll', /
Siihen ast', ettäs kuolet jällens'.
24. Niin karkott' heitä kryytimaast', / Siit' armost', riemust' ja rauhast', /
Kuin hän heill' ensist' annoi; / Suuren ilon Adam silloin /
Lasten päält' pojes kannoi.
25. Pani sitt' tulisen miekan / Sen puun eteen niinkuin liekan; /
Ei tahdo sitä tiet' sill' käytää. / Miekall' sill' vielä taivaast' kieltää, /
Jotk' ei hänen käskyyns' täytä.
26. Nyt Jumalat' sydämest' rukoilkaam', / Pyhää Henkee hänelt' anelkaam', /
Että hän sen miekan pois ottais', / Christuksen tähden, Herran meidän, /
Taivaan ilon meille tuottais'.
27. O Christe, puhdas vaimon siemen! / Kuin tulit taivaast' Herran nimeen /
Särkemään kärmeen päätä: / Tykös tulem', puolees kuljem', /
Paratiisiin meit' jällens' säädä.


221 (V. k. N:o 217.)

1. Adam, Eva alust' syntii teit, / Meit' kanssans' kaikkii kadotukseen veit, /
Pois oma apu oli pääsnyt, / Jos ei its' Jumal' armahtan' olis', /
Kolminaisuus olis' ollut neuvos', / Kaikk' olisim' kadotukseen syöstyt.
2. Nämät neljä Jumalas' ovat, / Jotka täsä edes astuvat: /
Oikius, totuus, armo, rauha, / Jotka hänes' ijäisest' lujat ovat, /
He ihmisen pääll' tuomions' tuovat, / Tavans' jälkeen kukin pauhaa.
3. Oikeus ojens' pääll' kantamaan: / Rangaist' ihmist' pitää antaman, /
O Herra! hän rikkoi käskys. / Jos ei hän rangaistuks' tule, /
Sitt' kusa oikiutes ollee, / Ett' se solvaistaan joskus?
4. Sinä hurskas ijäisest' oikia olet, / Kuink' ihminen rangaistuks' ei tule, /
Kuin käskys hyljyksi saatti? / Sentähden ei taida se muutoin olla, /
Mutt' täytyy ihmisen ijät' kuolla: / Oikeutes tätä hänelt' vaatii.
5. Totuus tulee täsä täyttämään, / Mitä oikeus edell' anoi, päättämään, /
Vaivaista ihmist' vastaan: / Ettei sanas vakuus liipottais', /
Eik' sanattomaks' sinua soimattais', / Ihmist' ijät' kuolemall' kostaa.
6. Vaka Jumal', tai sanas on myös: / Kuin ihminen kieltyn puun hedelmäst' söis', /
Koht' kuolemall' kuoleman pitää. / Hän rikkoi kieltos, kuins kyllä tiennet: /
Sanas voimall' kaikk' luodut lienee, / Älä anna livistyy sitä.
7. Näiden kahden kovast' tuomiost', / Jonk' he lausuit ihmisen luonnost', /
Maa vapis', kaikk' luodut ja taivaat, / Armo itkein täsä armahtelee, /
Rauha ratk' raskaast' huokailee / Ihmisen vaivaisen vaivaa.
8. Laupius lausui täsä itkusuull': / Herra korvas kallist' ja kuul', /
Armon aitta avaa nyt avoi. / Kuin tarvitaan armoi, joses armahd', /
Kuink's Isäks' armoin kutsuttaa mahdat? / Joll' ei ole loppuu pääll' armoin.
9. Suljeks' kiinn' vihas vuoks' sun laupiuus? / On paremp' laupius, kuin ankar' oikius, /
Kust' kunnia suuri sinull' lienee, / Ettes niin rankais', kuins saat ja voit /
Ihmist', jonk's kuvas jälkeen loit, / Armollas hänell' avuks' riennä.
10. Rauha kanss' raukes' rukouksen: / Älä anna ihmist' tulla kadotukseen: /
Muist', sovinnon Jumal', rauhaa: / Suot sovintot', rakastat rauhaa, /
Kust' kaikilt' kiitos sinull' ijät' pauhaa, / Muista rauhan neuvoi ja auta!
11. Rauha lausui laupiull' näitä: / Suuren neuvonenkelin näytän, /
Hän avun tähän kyll' tiennee: / Se on vissist' Jumalan Poika, /
Jonk' tykö mahdoim' käydä aikaa; / Hämp' avun antaja lienee.
12. Laupius rauhan kanss' maahan lankes', / Jumalan Pojan eteen, kuin tarve änkes': /
On ihminen hukas' täll' haavaa. / Sinä Jumalan neuvon-antaja lienet, /
Ihmisen apuun neuvon tiennet; / Armon ovi hänelle avaa.
13. Hänen sydämens' armoon aukes', / Hänen suuns koht' rauhaan ratk' raukes', /
Anieet koht' kuulla lupas'. / Hän tiesi tiedon ja taisi taidon, /
Muisti myös muodon ja löysi neuvon, / Kuink' ihminen avun saisi.
14. Jos ihmist' viatointa olis', / Ett' viatoin vikapään edest' kuolis', /
Ihmist' viatointa ei löytty; / Niin Jumalan Poika its' välimieheks' /
Annoi, lupas' tulla ihmiseks', / Lunastuksen hinnan täyttää.
15. Itsens' nöyryytt', Isäns' vihan lakaht', / Hän synnist', helvetist' meit' vapaht', /
Piinans' ja kuolemans' kautta. / Josta Jumala meihin miellyi: /
Meit' lapsiks' otti, eik' enää kielly: / Hänt' enkelit kiittää tain kautta.
16. Olkoon sinun kiitos, Jesu Christ'! / Kuin meidän kuormam' kannoit vissist', /
Alt' kankian tuomion meit' säästit; / Taivaan oven eteem' avasit /
Kaikill' päälles uskovaisill': / Iloon ijäiseen meit' päästit.


222

1. Ihmisen luonto turmeltu on, / Adamin vian kautta, /
Synnin myrkky päällem' peritt' on, / Kadotukseen kaikk' saattaa, /
Kuin täst' julki kaikkiin kulki, / Christus kuitenkin meit' vapaht', /
Antain all' surman meidän turvam', / Näin autuus meillen tapaht'.
2. Kärme Evan pahoin petti, / Ett' Jumalast' on pois langenn', /
Jost' hän meidän päällem' jätti / Kuoleman ijäisen sangen. /
Sill' tarve suur' kyll' vaatei juur', / Ett' Jumal' Christuksen annoi, /
Rakkaan Poikans', armon aittans', / Kuin elämän meille kannoi.
3. Kuin se vaivainen vanha Adam / Synnill' meit' kadotti kanssans', /
Niin Christus, meidän Vapahtajam', / Meill' Jumalan armon ansaits'. /
Kuin Adam meit' kuoleman all' heitt', / Lankeemuksellans' tuimall'; /
Niin Jesus tott' meit' ulos ott' / Sielt' jällens', kuolemans' voimall'.
4. Ett' Jumal' Poikans' lahjoitt' meillen, / Vihollisillens' ilkeill', /
Kuin ristis' rippui meidän tähtem', / Meni taivaas' ylös korkeill', /
Jonk' kautt' säästää, kuolemast' päästää / Meit', jos hänen päällens' uskom', /
Lunastajam', meidän Luojam': / Ken peljännee kuoleman tuskaa?
5. Hän tie, totuus ja elämä on, / Ovi, valkius ja sana; /
Isän ijankaikkinen neuvo on / Meill' armost' annett' se sama; /
Jonk' avun pääll' me mahdam' tääll' / Juur' turvallisest' luottaa. /
Ei kenkään voi, paits' se kuin loi, / Meit' pois hänen kädestäns' ottaa.
6. Se kaukan' Jumalast' on vissist', / Autuudest' pois monin kerran, /
Kuin turvaa etsii ihmisist', / Hyljäin Christust', meidän Herraam', /
Turvaa toista tuskas' muistaa, / Paits' Christust' kullaist' ijan, /
Kuin meit' lunast' armost' sulast'; /Hänt' perkele peljättää pian.
7. Se kuin Jumalaan luottaa lujaan, / Hän on paits' vahingon vaaraa, /
Se asuu pääll' kallion kovan, / Perustus on hänell' vahva; /
Kärsiä tuskaa, ahdistusta / Taitaa hän ja myös mahtaa; /
Turva hänell' tääll' on Jesuksen pääll', /
Kuin meit' aina auttaa tahtoo.
8. Sydämest' sinult' sitä anon, / Sanaas ettes minult' pois ottais'. /
Sen jälkeen minä suurest' janoon, / Mull' ettei synti vahinkot' tuottais', /
Kuin minus' asuu, häijyll' hasull', / Mun turmelee joka haaralt': /
Kuin tykös tulee, sanas kuulee, / Se sitt' saa olla paits' vaaratt'.
9. Sinun sanas on mun jalvoillen' / Juur' valvas paistava lyhty, /
On se myös minun sydämmellen' / Yks' kirkas kointähti. /
Jota on paits' pimeys kaikk'. / Sepä suur' Jumalan lahja, /
Valon kantaa, hengen antaa / Niill', kuin sitä rakastaa aina.


223

1. Voi meitä köyhiä syntisit'! / Meidän syntim' ja vikam', /
Joisa me olem' siinneet, / Ja sitt' tulleet ilmaan, /
Ovat meit' kaikkii heittäneet / Tuskaan ja suureen vaivaan, /
Päällem' myös vaivaisten vetäneet / Piinan ja kuoleman; /
Kyrie eleeson!
2. Kuolemast' meitä auttaa / Ei yksikään taitan', /
Synti tahtoi meitä voittaa, / Ja pirun käsiin saattaa. /
Jos meidän nyt piti pääsemän, / Ja taivaan jällens' saaman; /
Niin Christuksen piti kärsimän / Piinan ja kuoleman; /
Christe eleeson!
3. Jos ei hän olis' astunut / Taivaast' alas mailmaan, /
Ja luontoo päällens' ottanut, / Antain hänens' kuolemaan, /
Ja sitt' syntim' pois pyhkin', / Kalliin verensä kanss'; /
Niin kuolem' olis' meihin ryhtyn', / Ja pitän' ijät' allans'. /
Kyrie eleeson!
4. Tainkaltaisii lahjoi / Ja rakkaan sydämen / Jumala meille kannoi, /
Ilman nyt mitäkään, / Christuksen Poikans' tähden, / Kuin kärsei kuoleman, /
Ja tahtoo saattaa meidän / Parempaan elämään: /
Christe eleeson!
5. Tällä meitäm' lohduttakaam', / Kusa me olemma; /
Älkään meitä peljättäkö / Synti taikk' kuolema. /
Sill' Christus tahtoo meit' auttaa, / Kuin olim' suures' vaivas', /
Pyhän verensä kautta, / Hän pyytää meit' taivaas', /
Kyrie eleeson!
6. Sentähden aina iloitkaam' / Kaikesta sydämest', /
Isäst', Pojast' myös veisatkaam', / Sekä Pyhäst' Hengest', /
Ja rukoilkaam' häntä vahvast', / Ett' hengen hädäs' auttais', /
Ja annais' armons' taivaast', / Niin kuin hän meill' lupas', /
Christe eleeson!


224

1. Nyt kaikki Christityt iloitkaat / Vahvall' uskoll' ja mielell', /
Ja aina Jumalast' veisatkaat, / Sekä sydämell' että kielell', /
Sen suuren rakkauden tähden, / Jonk' hän on osottanut meillen, /
Hänen pyhän Poikans' kautta.
2. Perkel' oli minun saanut sahraans', / Ja tuonen nuorall' solmust', /
Synnill' ja pahuudell' tahras', / Hamast' minun äitin' kohdust', /
Ja siihen vajotti syvempään, / Sitä kuin minä elin enemmän; /
Suures' olin minä tuskas'.
3. Täsä nyt vaivas' minun työni / Ei taitanut mitään auttaa, /
Ei oma järki eli toimi / Voinut siit' ulos saattaa. /
Niin synti minun saatti huolemaan, / Sill' että minun piti kuoleman, /
Ja helvettiin vajooman kaiket'.
4. Sen näki Isä armoi täynnäns', / Kuin asuu ylhääll' taivaas', /
Käänsi kohta kasvon pyhäns' / Minuun päin, kuin olin vaivas', /
Ja armaht' kaikest' sydämest', / Tahtoi minua myös auttaa hädäst', /
Ja pahan perkeleen kahleist'.
5. Sanoi sitt' rakkaall' pojallens': / Joudu pian heidän auksens', /
Kuin ovat murhees' mailmas', / Ja suures' vankiudes'; /
Pääst' heitä synnist' ja hädäst', / Niin myös sen ruman pirun kädest', /
Ja anna sinun kanssas elää.
6. Poika osott' Isällens' nöyryyden, / Tuli maan päälle minun tykön', /
Otti puhtaast' neitseest' miehuuden, / Ei tahton' antaa minua ylön, /
Pani minun syntin' itse päällens', / Saatt' minun Isäns' ystäväks' jällens', /
Ja lepytti hänen vihans'.
7. Annoi sitt' verens' vuodatettaa, / Joll' synnim' ulos pyhkii; /
Ja pyhän ruumiins' kuoletettaa, / Joll' tuonen kauvas nyhkii. /
Hän kuollesans' kärmeen pään polki, / Ja syvän helvetin oven sulki, /
Taivaan meidän eteemme avas'.
8. Meni jällens' Isäns' majaan, / Kuin täyttän' oli tekons', /
Siell' tahtoo olla minun opettajan', / Ja lähettää Pyhän Henkens', /
Joka minun murhees' lohduttaa, / Jumalat' myös tuntemaan totuttaa, /
Ja vahvistaa totuuteen aina.
9. Nyt pitää minun tietämän / Hänen tekons' ja menons , /
Ja aina vahvast' pitämän / Hänen oppins' ja neuvons, /
Kaikk' villitykset myös karttaman, / Ja väärät opetukset välttämän; /
Se oli hänen viimeinen käskyns.
10. Isää siis suurest' kiittäkääm' / Tämän armonsa tähden, /
Ja häntä aina ylistäkääm', / Ett' Poikans' annoi meillen, /
Joka meitä päästää pirun ridast', / Synnist' ja myös kuoleman kidast'; /
Olkaam' siis iloisam' aina.


225

1. Jumala suurest' hyvyydest' / Armons' kanss' meitä etsii, /
Synnist' ja kaikest' pahuudest', / Christuksen verell' pois pesi. /
Ei ansiom' täs' mitään kelpaa; / Ei ne anteeks' anna velkaa; /
Armoo me kerjätkääm' hänelt'.
2. Vaikk' laki on vahva ja hyvä, / Emme hänt' taitan' pitää, /
Syntiin liha vajos' syvään, / Eik' tottel' lakii mitään; /
Sill' Jumala päällem' vihastui; / Mutt' piru sangen ihastui, /
Ett' rikottiin Jumalan mieli.
3. Henkee vaatii Jumalan laki, / Kuin sydämen liikuttaa taitaa, /
Eip' muutoin Jumal' ole paki / Sen pääll' kuin me matkaan saatam'; /
Mutt' ihminen on heikko ja liha, / Täynnäns' pahuutta ja vihaa, /
Henkee vastaan sotii pyytää.
4. Jos viha siis piti vältettämän, / Ja kirous tuomiopäivän, /
Niin laki myös pitää täytettämän, / Ilman esteett' maan päällä; /
Sill' Jumal' osott' suuren voimans', / Lähett' tänne rakkaan Poikans', /
Annoi hänen ihmiseks' tulla.
5. Hän lain edestäm' täytti, / Joll' Isäns' vihan koht' lakaht', /
Meidän syntim' hän myös peitti, / Ja helvetist' meitä vapaht'. /
Lain tykö nyt sanoo mahdam': / Et sinä meit' sill' tuomit' taida, /
Christus on sinun täyttän'.
6. Kuin me näin Christukseen itse / Uskom' ja panem' turvam', /
Niin synti, kuin sydämes' suitsee, / Nääntyy ja raukee turhaan. /
Näin Herran edes' hurskaaks' tulem', / Lakii myös mielelläm' kuulem', /
Ja pyydäm' häntä pitää.
7. Uskon kanss' tulee Pyhä Henki, / Kuin uuteen elämään viepi, /
Se saattaa toisen mielen meihin, / Ja lihan himot pois repii. /
Niin hyvät työt edes vedetään, / Entiset koht' pojes heitetään, /
Ne haisevat Jumalan edes'.
8. Usko myös rakkauden myötäns' tuo, / Kuin hänt' ylistää ja kiittää, /
Se lähimmäisen hyvää suo, / Ja häntä auttaa pyytää. / Niin Jumalan laki täytetään, /
Ja veljein vika peitetään, / Kuin Christus itse käski.
9. Ei rakkaus palkan tähden / Mitään tee, eli eteens' ota, /
Vaan heittää kaikk' Jumalan käteen, / Kuin sen kyll' edes tuottaa. /
Hyvää tehdä aina pyydä, / Jumal' sanois' luja ja pyhä, /
Sen sinull' aikanans' kostaa.
10. Sen tekee siis Jumal' armostans', / Ett' me synnist' tulem' puhtaaks', /
Se seisoo myös hänes' ainoastans', / Ett' me näin luetaan hurskaaks'. /
Ei meis' ole muut' kuin pahuus, / Jumalas' on hyvyys ja autuus: /
Olkoon hänen ainoan kiitos!


226 (V.k. N:o 40.)

1. O Jesu Christe! sä autuuden / Ja armon elävä lähde, /
Kuule rukous nöyrä syntisen, / Kuin katuvast' sydämmest' lähtee: /
Sun suloinen nimes ja armos suur' / Mun vaivaisen syntisen etehes juur' /
Tain tuskan tuomaan käskee.
2. Mun alkun' on syntisest' siemenest', / Sä loit mun maasta ja mullast'; /
Mun autuuten' omenan syömisest' / On pojes kadotett' julmast'; /
Jost' jouduin tuskan, vaivan all', / Helvett' ja kuolema lavialt' /
Mull' kitansa avasit tuimast'.
3. Me viisautt' pyysimme omenast', / Sill' ilomme kaikki puuttui, /
Syöstiin paratiisist' pois ihanast', / Kaikk' riemum' murheeks' muuttui; /
Niin autuuden siaan tul' onnettomuus, / Levon ja rauhan työ, vaivaisuus, /
Meill' Jumal' suurest' suuttui.
4. Mutt' ole kiitetty Jesu Christ', / Sä elämän ruhtinas armas; /
Kuin päälles otit syntim' vissist', / Kanss' kannoit ristii raskast': /
Mun velkan' verelläs maksoit sinä, / Autit, ett' autuaaks' tulen minä; /
Jost' nimes mult' suures' on kunnias'.
5. Mun annoit sä mailman valkeutt' / Tääll' terveell' ruumiilla nähdä, /
Niin varjelit vanhempan', ystävän' muut, / Kanss' kalun', ett' elon': ei hätää. /
Mull' soit sä sielun taitavan, / Mun järjell' ja toimell' kaunistan'; /
Näit' armost' tahdoit tehdä.
6. Muun kaiken hyvän, kuin sinulta sain, / Sens ilmoitit mull' julki, /
Sun pyhän sanas kautta ain', / Kuin on sun tahtos tulkki, /
Se on mull' omaisuus elävä, / Kanss' parannus kallis väkevä, /
Ain' tuskis' tuimis' tuiki.
7. Sun' Jesuksen rakkaan löydän mä, / Sen elämän lippuns' kanssa, /
Hän kantoi edestäm' ristinsä, / Meill' antaa myös armostansa; /
Jonk' vaivan omenapuu tuott' meill', / Hän ristinpuus' sen sovitti jäll', /
Meit' hyödyttää piinallansa.
8. Niin suo sun, Jesu, nimes tähden, / Ett' kadun syntin' kauhiat, /
Ja rakastan sinua hartaast' jälleen, / Kuin minull' ne anteeks' annat: /
Sitt' saan sult' kelvollist' sinulle, / Ja, Herra, tarpeellist' minulle, /
Ja tykönäs elän alat'.
9. Mä vaivainen mato ja matkamies, / Mont' vaarallist' vaellan retkee, /
Isän maat' etseisän' täsä ties', / Ja odotan ehtoon hetkee: /
Ei levollist', surutoint' majaa mull' tääll', /
Sinn' riennän, kiiruhdan kaikell' väell', / Kus' lepo ja rauha mun kätkee.
10.  Ei kotoo ja kaupunkit' pysyvää / Mull' ilmas' täsä liene, /
Mailma kanss' ilons' on menevä, / Kuin kukoistus rauvet' tiennee: /
Mun elon' kuin varjo ja uni tääll', / Kanss' koski vuotava kiiruhtaa viel', /
Kuin sisällens' maa veden vienee.
11. Kosk' joutuu hetki ja ruumis jähtyy, / Ja silmämme kiinni panem', /
Suo, Herra, ilohos meidän ehtii, / Ett' tykönäs autuun saanem'. /
Isäll', Pojall' ja Pyhäll' Hengell', / Kiitos ja ylistys paikall' kaikell', /
Nyt ja ijankaikkisest', Amen.


227

1. O Herra! sinun pyhä sanas / On unhotetuks' tullut, /
Sielut olit suures' vaivas', / Ett' se niin varjos' on ollut, /
Sen siaan jällens' otettiin / Ihmisten käsky ja juoni, /
Pyhä kirja unhotettiin, / Kuin totuuden meille tuopi.
2. Herran sana on sielun ruoka, / Josta hän ravintons' saapi, /
Joka sen jälkeen ei huokaa, / Ei hän taivaast' mitään kaapi; /
Herra Christus kunniaks' turhaks' / Senkaltaisen opin kutsuu, /
Joka tulee sielun murhaks', / Jonk' peräss' on kuoleman suitsu.
3. Se rakennus maahan lykätään, / Jota ei Herra säännyt, /
Se maa myös ylös kynnetään, / Jota ei hän ole käännyt; /
Herran sana lujan' pysyy, / Luottakaam' sen pääll' vahvast', /
Sen perään kukin mahtaa kysyy, / Kuin tahtoo päästä vaivast'.
4. Siis kiittäkääm' Herraa aina / Sen suuren armons tähden, /
Jonk' hän meill' alati lainaa, / Ja päällem' valaa nähden. /
Hänen sanans' kirkkaast' koittaa, / Ja meidän ylitsem' paistaa: /
Väärän opin pojes soittaa, / Kuin monell' viell' makiast' maistaa.
5. Siis valkeudes' vaeltakaam', / Että me elää saisim', /
Herran sanaa rakastakaam', / Ei se meit' tielt' temmaa paitsi. /
Pimeydes' pian kompastutaan, / Ruumis myös syöstään pahoin, /
Askelet harhaan astutaan, / Jalka myös loukataan vahoin.
6. Sitä me mahdam' valittaa, / Ja niin suuresti huolla, /
Ett' ihmiset vihaavat valkeutta, / Ja pyytävät pimeydes' olla; /
Mutt' Herra, kuin kauvas loistat, / Valista sokiat mielet, /
Pimeys meist' erit' ja poista, / Kuin sydämes' vielä lienee.
7. Vaikk' taivas ja maa kokonans' / Katoo ja hukkaan tulee, /
Sanas pysyy kuitenkin kohdallans', / Ehk' moni sen hukkuvan luulee; /
Sen pääll' minä itsen' luotan, / Enk' sitä tekemäst' lakkaa, /
Enk' myös siitä luovu suotta, / Ehk' kuka vihans' päällen' nakkaa.
8. Jos minä nyt tällä muotoo / Tästä mailmast' eriin, /
Taivaas' on tosin minull' koto, / Siell' ilon vahvast' perin. /
Siis Herraa kiitän sen edest', / Hän sanans' kyllä pitää, /
Päästää minua kaikest' hädäst', / Armons' myös minulle liittää.
9. Me rukoilem', Isä, sinua, / Kuin murhees' ja tuskis' autat, /
Vahvist' vahvaan uskoon minua / Sinun Pyhän Henkes kautta: /
Kosk' minä jätän tämän luolan, / Josta ei hengis' päästä, /
Ann' ilon kanss' silloin kuolla, / Ja helvetist' minua estä.



2. Jumalan sanasta ja seurakunnasta.


228  (V. k. N:o 83.)

1. Iloitkaat nyt tähän aikaan, / Te kuin Christuksen tunnustatt', /
Ett' hän sanans' joka paikas' / Tahtoi mailmas' julistaa; /
Joka nyt saarnataan julkisest', / Pahain ja hyväin edes', /
Se pysyy ijankaikkisest', / Ja täyttää hänen mielens'.
2. Adam kovakorvaisuutens' tähden / Olis' tullut kadotukseen; /
Mutt' Jumal' rohvaisi hänen, / Ja annoi lupauksen, /
Jonk' hän piti sangen vahvan', / Eik' mitään epäillyt siitä, /
Sill' nuorten edes' ja vanhain / Sana ain' vahvuutens' pitää.
3. Noah, pyhä ja hurskas mies / Ei koskaan ylönannett', /
Jumalan sanaan luott' itsens', / Kuin hänell' oli vannott', /
Ettei mailman pitäis' hukkuman, / Aaltoin käsis' eli vedes'; /
Ei Herran sana pidä puuttuman / Pienten ja suurten edes'.
4. Abram uskoi Jumalan sanan, / Kuin hän sai hänelt' tietää, /
Ja piti sen kyllä vahvan', / Vaikk' ei hän ymmärtän' sitä; /
Mitä Jumal' ottaa eteens', / Sen täyttää hän lujast' sangen, /
Jumalan sana pitää totuutens', / Ehk' mitä vastaan lankee.
5. Loth myös silloin pelastettiin, / Kosk' Sodoman Jumal' kadotti, /
Enkeleilt' ulos talutettiin; / Sill' hän Herran pääll' luotti. /
Jumal' kyll' varjelee omans', / Ja kuoleman hädäs' auttaa, /
Sill' totiset ovat hänen sanans'; / Pyydä autuaaks' niiden kautta.
6. David, päämies jalo töisäns', / Profeetta vahva valallans', /
Jumalan sanaan luott' itsens', / Se myös täytettiin ajallans'; /
Sill' ett' tuli hänen suvustans' / Christus tänn' mailmaan alas: /
Jumal' murheen pitää puheestans', / Sekä maan pääll' että taivaas'.
7. Mariast' puhtaasta neitseest' / Synnyi sitt' tähän mailmaan /
Se, kuin sikis' Pyhäst' Hengest', / Jesus Christus meidän Herram'. /
Profeetat ja pyhä kirjoitus / Kaikis' paikois' osottaa hänen: /
Jumalan sanas' on totuus, / Nyt alat' ijankaikkiseen.
8. Hän Isäns' kanss' meit' sovitti, / Oman miehuutens' kautta, /
Oikian opin meill' ilmoitti, / Kaikk' tahtoi hyvin laittaa; /
Siinä siis on meidän autuutem', / Ett' me hänen päällens' turvaam': /
Jumalan sana pitää vahvuuden, / Muut kaikki raukeevat turhaan.
9. Kirjast' ja pyhäin esimerkeist' / Saadaan nähdä ja kuulla, /
Ettei se saa luopuu Christuksest', / Kuin tahtoo autuaaks' tulla. /
Heittäkään pois omat ansions', / Jotk' ei sieluu taida auttaa, /
Kosk' Jumal' niist' sanoo tuomions', / Niin hukum' niiden kautta.
10. Uskon kautta Christuksen pääll' / Jumal' meit' autuaaks' tekee, /
Lain täytäm' rakkaudell', / Jonk' lähimmäisem' näkee. /
Näihin kahteen kappaleen solmellaan / Koko laki ja profeetat; /
Kusa toisin Jumalat' palvellaan, / Turhaan siell' tehdään työtä.
11. Mutt' se joukk' on ylpiä ja suur', / Kuin seisoo tätä vastaan; /
Hän Jumalan sanan valheeks' juur' / Kutsuu, kovin sitä lastaa. /
Sill' osottaa oman pahuutens', / Ei se häntä auta mitään. /
Jumalan sana pitää vahvuutens', / Vaikk' hän sitä nauron' pitää.
12. Perkel' myös mailman isäntä, / Hän kiukus' ympär' juoksee, /
Riidat ja sodat lisäyntää, / Sanaa vastaan joukkons' syöksee; /
Vaan Jumal' sylkee ja nauraa, / Ett' he sitä pyytävät estell', /
Hänen sanans' kumminkin julki pauhaa, / Karhuin ja sutten keskell'.
13. Ole siis Christitt' hyväs' toivos', / Älä hämmästy näistä, /
Jumal' kyll' voi auttaa joukkons', / Ja kaikest' hädäst' päästää. /
Sill' Jumalan sana, johons luotat, / On vahvemp' kuin heist' kukaan. /
Se tosin sinull' rauhan tuottaa, / Niin kuin Herra itse lupaa.
14. Turvatkaam' siis meitäm' Jumalaan, / Ett' armons' meille soisi, /
Ja olis' meidän turvanam', / Eik' sanaans' ottais' poisi; /
Hän on luvann' niitä auttaa, / Jotk' kuulevat Christuksen sanaa, /
Ja hurskaaks' pyytävät sen kautta: / Olkoon hänen kiitos aina.


229

1. O Christikunt' morsian puhdas! / Herää Herran nimeen, /
Ja kiitä Christust' sinun sulhaas, / Kuin katsaht' päälles viimein, /
Ja annoi pyhän sanans' / Sinun jällens' saada, /
Jonka kautta tahtoo niit' alans', / Kuin uskovat hänen valans', /
Kuin sinä nyt nähdä taidat.
2. Mutt' piru mailman päämies, / Kuin itseens' ei säästä, /
Ei salli totuutt' tulla edes: / Vaan valheen vallallens' päästää: /
Ei anna hän yhdenkään totuutta / Ja Jumalan sanaa puhuu; /
Hän käskee saarnaajat hukuttaa, / Leikat', polttaa ja upottaa; /
Eik' auta hänt' sekään huhu.
3. Hampaitans' kyll' kiristävät / Piru ja hänen lahkons', /
Ja sinua, Christikunt', likistävät, / Pyytäen heidän lahtoons'. /
Ole sinä kuitenkin vahva, / Jumal' sinust' murheen pitää; /
Kuka sitä nyhkäisee ja vaivaa, / Hänen silmäterääns' se kaivaa; /
Itse hän sanoo sitä.
4. Katsos, kuin Jumal' Juutat / Autti Egyptin maalt', /
Faraonin joukkoinens' upott', / Kansans' pääst' veden alt'. /
Jeriko lankes' maahan, / Vaskitorven ääneen. / Niin Jumala avun vahvan /
Niiden antaa viell' saada, / Kuin ei suutu häneen.
5. Niin myös ne Midianitit / Jumalan kansaa vaivas', /
Sitä teit myös Amalekitit; / Ett' he anoit apuu taivaast', /
Herra heit' kohta lupasi / Gideonin kautta päästää, /
Kosk' väki sitt' torveen puhalsi, / Koht' pakanat keskenäns' surmasit /
Kakskymment' sataa tuhatt' miestä.
6. Muista, kuinka Herra Davidin / Päästi Saulin kädest', /
Hän tahtoi hänen surmat' kumminkin, / Vaan hän pääs pois edest'. /
Absalon myös, oma poika, / Takaa ajoi isääns', /
Hän pyyt' hänt' maalt' pois soittaa, / Kiinn' ottaa ja ylitsevoittaa; /
Mutt' pahoin petti itsens'.
7. Jumal' myös opett' sotimaan / Vastaan Jerobeam, / Joka sen kuninkaan Abian /
Ahdisti ylön kovan; / Kosk' hän nyt suurest' vaadittiin, /
Niin Herraa rukoilit Juutat, / Sitt' häpiän kanssa paettiin, /
Vihamiehii takaa ajettiin, / Lyötiin viisisataa tuhatt'.
8. Herra myös tappelemaan totutt' / Sen kuninkaan Assan, /
Kosk' Serah alans' sotkuu / Tahtoi Jumalan kansan, /
Herra silloin auks' otettiin, / Kaikesta sydämest'. /
Niin musta kansa voitettiin, / Tuhannen tuhatt' heist' tapettiin, /
Ja Juutat pääsit hädäst'.
9. Katsos, kuink' Jumal' suojeli / Hiskiat' kuningast', /
Jonka päälle päätäns' väänteli / Sanherib Assyriast', /
Kuin asett' hänens' väkeväst' / Jerusalemin eteen. /
Niin enkel' löi kyll' vinhiäst' / Monta tuhatt' siitä väest', /
Kuningas pois pääsi paeten.
10. Kuules, kuinka Herra soti / Josafatin aikaan, /
Kosk' Ammon ja Moab otti / Aseet häntä vastaan: / Jumalan kansa valitti, /
Apuu ylhäält' pyysit: / Niin Herra sen niin sovitti, /
Ett' toinen toisens' lopetit, / Ja Juutat vapaaks' pääsit.
11. Muista siis sinäkin aina, / Kuinka Jumal' niille tekee /
Jotk' pyytävät alas painaa / Sitä christittyt' väkee: /
Hän tahtoo sinua myös varjell', / Hiukses on kaikk' luett'. /
Ann' pirun häntäns' pyristell', / Sanaan sinuas vahvast' likistel', /
Niin olet hyvin tuett'.


230 (V. k. N:o 227.)


1. Sinun pyhä sanas, o Jumal'! / Pitkält' on peitos' ollut, /
Siihen ast' kuin jäll' armos suomall', / Meill' ilmoitetuks' on tullut, /
Viimeis päivin' lopult' mailmaa. / Kiitos olkoon ain' Herrall', /
Ett' sen sanan jällens' saimma, / Ja eläneet olem' sill' ajall'.
2. Se sana selkiäst' saarnataan / Nyt ilmei kaikkein edes', /
O Herra! niiden pääll' armahda, / Kuin ovat viell' pimeydes', /
Ei tiedä, eik' voi kärsii sanaas, / Käyvät syvält' erhetykseen, /
Herra heitä käännä, valais', / Ettei hukkuis' kadotukseen.
3. Jos oikia Christitt' olla tahdot, / Uskos' oikias' pyydä pysyy, /
Kaikkein kanss' rakkaus pitää mahdat, / Rauhan perään etsi ja kysy, /
Ristiveljes Christuksen tähden / Kärsi, holho, auta ijan, /
Oikia omatieto pidä tähdell', / Puhdas ja kärsivä sydän.
4. Jumal', armos avull' ainoall' / Se meiltä tapahtuu taitaa, /
Siihen meit' saata sanas voimall', / Hengelläs holho ja auta. /
Tyhmii valais', tykös väännä, / Kuin ei tiedä sanas totuutt', /
Eik' sitä viell' tunne, heitä käännä, / Kuin kehuvat omaa hulluutt'.
5. Herran sanaa mailma vihaa, / Siihen suott' suuret suuttuu, /
Eljet ilkiät, juonet julmat, / Sitä vastaan aina on kuultu. /
Ei saa sanaa paits' Herran suomat' / Kukistaa kuninkain kiukut, /
Ei keisarin vallan vainot tuimat / Sitä kadottaa voi, kuin ei huku.
6. Sill' Jumalan sana ei puuttune, / Sen Christus todeks' täyttää, /
Maa tosin ja taivas hukkunee, / Sanaa ei katoovan löytä. /
Se ijäisest' ain' on pysyvä, / Paatunein sydänten kiukuks', /
Kuin ei sen tykö mielt' pitää pyydä, / Vaan vastaan seisovat suutuks'.
7. Herra, sen täydeks' todeks' tiennen, / Hänt' et ylönanna totta, /
Kuin sanas suuren sekä pienen / Uskoll' vahvall' vastaan ottaa. /
Herra, hädäs' hänell' apu olet, / Ei huku, autuuteen tulee; /
Ann' autuudest' osallisen' olla, / Rukoilem', Herra meit' kuule!
8. Täydes' tiedos' sen tunnustan, / Ett' Christus on minun turvan', /
Hän minun on verelläns' lunastan' / Alt' kuoleman kauhian surman. /
Hän kuoleman kivus' minun korjaa, / Antaa myös autuaan eron, /
Kuin sanasans' sen minull' lupaa, / Vie kuolemast' elämään, iloon.