Vuoden 1701 virsikirja 201-215



201 (Matth. 20. V. k. N:o 228.)

1. Taivaan valtakunta on vedett' / Yhden perheen isännän verraks', /
Joka viinamäkeens' lähett', / Ja palkkas' työväkee kerraks'. /
Ulos meni hän huomenelt' varhain, / Kaikk', kuin siin' löys', kutsui perääns', /
Käski mennä viinamäkeen, / Sitt' kuin päivä-penningist' määräs'.
2. Kosk' kolmannell' hetkell' ulosläks', / Löysi muit' joutilain' seisomasta, /
Käsk' viinamäkeen mennä päiväks' täks', / Lupas' heill' kohtuullisest' maksaa. /
Niin kuudell' hetkell' ja yhdeksäll' / Teki hän ratk' samall' muotoo. /
Meni myös yhdell' toistakymmenell', / Soimas' heill' kaiken päivän joutoo.
3. He koht' vastasit näin häntä: / Ei meit' kenkään palkata tahton'; /
Käsk' heidänk' viinamäkeens' mennä, / Lupas' heille antaa kyll' kohtuun. /
Niin ehtoon' perheen isäntä käskee / Perheens' haltian maksaa heill' palkan: /
Täys' päiväpennink' kullenk' laske, / Ensimäisiin ast' viimeisist' alkaen.
4. Edes tulit kuin hetken olit työs', / Paits' luuloons' sait täyden päiväpalkan, /
Sitt' ensimäiset luulit saavans' myös / Enemmän; sait hekin päiväpalkan, /
Ja napisit perheen isäntää vastaan: / Nämät viimeiset työs' olit yhden hetken, /
Teit heit' verraksem', meit' lastain, / Jotk' kannoim' kaiken päivän helteen.
5. En tee vääryytt', sanoi yhdell' heist'; / Etk's määränn' päivän penningist' kanssan'? /
Ot' kuin sinun tulee, mene matkaas täst', / Kuin sinunkin tahdon viimeisenk' antaa. /
Enk' saa tehdä kalustan' mitän tahdon? / Katsoks karsaast', ett' olen hyvä? /
Niin viimeiset ensimäisiks' tull' on, / Ensimäiset viimeisiks' jäävät.
6. Christus sanoi: mont' kutsutut ovat, / Mutt' ulosvalitut harvat: /
Sen itse pahuudellans' valtaavat, / Hyljäten Jumalan hyvän neuvon armoo, /
Kuin ei maksa jälkeen mailman tavan, / Joka työn perään ja ansion katsoo; /
Mutta antaa jälkeen armons' aivan, / Valtakunnasans' kuinka hän tahtoo.


202 (Luuk. 8.)

1. Kylväjä siemenens' meni kylvämään, / Jost' muutamat lankes' tien oheen, /
Se tallattiin, linnuilta syötiin: / Muutamat kiviraunioon lyötiin, /
Jotk' itsens' koht' ylösjoudutit, / Märkyyden puutteest' poudittiin.
2. Muut orjantappuroin tulit siit', / Jotk' ynn' ylös käyden tukahutit niit'. /
Neljäs osa lankes' hyvään maahan, / Toi hedelmän sata-kertaan. /
Joll' korvat kuulla on, se kuulkaan, / Taiten tarkast' taitohon tulkaan.
3. Jumalan sana se siemen on, / Jonk' Jumal' saarnall' kylvävä on. /
Ne kuuljat tien verrat ovat, / Jotka laiskast' sanan kuulevat, /
Perkel' sen muistost' ottaa pois, / Ettei uskoin autuaaks' tulla sais'.
4. Kallion kaltaiset ovat ne, / Kuin sanan vastaan iloll' ottanee, /
He hetkeks' ja ajaks' uskovat; / Kosk' päällen käypi vaiva kova, /
Ja kiusaukset tulevat, / Kohta uskosta pois lankeevat.
5. Orjantappuran maan tavaiset / Ovat, joita asiat ajaiset /
Estävät ja rikkaun suru suur', / Ja tämän elämän hekuma juur', /
Jotk' ei sanan kasvaa anna, / Eik' se niis' hedelmätä kanna.
6. Hyvän maan tavaiset täs' ovat, / Kuin sanan visusti kuulevat, /
Sen hyväs' sydämes' kätkevät, / Sen jälkeen elämäns' käyttävät, /
Tuskis' ovat kärsiväiset, / Sanan tunnustukses' pysyväiset.
7. Meidän kovat sydämem', o Jumal'! / Kynnä sanas ja Henkes voimall', /
Mailmalliset esteet pois revi, / Ettei ne meidän sydämeem' levii. /
Ann' sanas hedelmän kanss' kuulla, / Ja uskoin sitt' autuaaks' tulla.


203 (Joh. 3.  V. k. N:o 285.)

1. Näin suurest' Jumal' armahtan' on / Mailmat', vihollistans' ilkiät', /
Ett' rakkaan Poikans' antanut on / Ihmiseks', ihmisten pilkaks', /
Orjaks' ala surkian surman: / Syväst' synnin kadotuksest', / Helvetin tuskast', /
Mailmat' ulos auttamaan, / Niin autuaaks' elämään uskost'.
2. Ken arvat' armon avaruutta / Täs' taitons' tarkkaull' tainnee? /
Ei ole yhtäkään viisautta, / Kuin käsittää tämän voinee. /
Eip' antan' Jumala Poikaans' mailmaan, / Kadottamaan mailmat', / Vaan vapahtamaan; /
Hän maksoi synnit mailman, / Joi Jumalan vihan maljan.
3. Meit' Jumal' armost' autuaaks' auttaa, / Paits' oman avun ansiot', /
Christuksen lunastuksen kautta, / Kuin lain ala edestäm' annoi. /
Christus kaikill' ansaits' autuuden, / Jonk' uskoll' omaks' otam', / Ilman ansiotam'; /
Joka turvaa pääll' Christuksen, / Sill' armost' autuus on oma.
4. Joka ei usko, jo tuomittu on, / Ei taida hän autuaaks' tulla, /
Ettei pääll' Jumalan Pojan uskon', / Hyljäin hänen ansions' kalliin; /
Kauhia kadotus sitä seuraa, / Eik' itseens taida auttaa, / Synnist' vapauttaa: /
Jost' Christus apu on ainoo, / Usko avust' osalliseks' saattaa.
5. Sen Christus itse opettaa, / Ett' ijäisen elämän saanee, /
Kuin uskos' elons' lopettaa, / Tääll' tunnustaa Christust' tainnee. /
Sen Christus tunnustaa tultuans', / Isäns' edes' Isäns' lapseks', /
Kanssans' perilliseks', / Kutsuu kaikkein kuullen / Iloon ijät' hänt' osalliseks'.


204 (Luuk. 16. V. k. N:o 83.)

1. Veisatkaam' nyt rikkaast' miehest', / Kuin vaatetti hänens' kauniist', /
Eli myös ylön herkullisest', / Niin ett' sitä moni kauhist': /
Lazarus, kerjääjä mies parka, / Leipää hänelt' kerjäämään tuli, /
Haavoist' ja paiseista arka, / Sanaa monta pahaa kuuli.
2. Hän syödäksens' murui pyyti, / Jotk' putosit pöydän ala, /
Tahtoi myös mielelläns' tytyy / Senkaltaiseen herkkuun ja palaan: /
Koirat siin' osotit haluns', / Nuolit puhtaaks' hänen haavans', /
Rikas köyhält' säästi kaluns', / Ilmoitti niin pahat tapans'.
3. Kuoli viimein se köyhä mies, / Ja vietiin enkeleilt' taivaas', /
Abrahamin helmas' levon löys'; / Silloin loppui hänen vaivans'. /
Senjälkeen myös rikas kuoli, / Ruumis pantiin koriast' hautaan, /
Sielu piinaan ja vaivaan tuli, / Eip' raha mitäkään auttan'.
4. Ollesans' piinas' ja kivus', / Silmänsä nosti ylös, /
Sai nähdä Abrahamin sivus' / Lazaruksen istuvan ilos'. /
Niin huusi hän kyll' surkiast': / O Abraham, rakas Isä! /
Armahd' päällen' juur' huikiast'! / Älä sill' kipua lisää.
5. Lazarus tyköni lähetä, / Häntä minä suurest' kaipaan, /
Käsk' hänen piinan' vähetä, / Ja kevittää minun vaivan': /
Veteen hän sormens' kastakoon, / Jähdyttäköön sillä kielen', /
Täsä liekis', kuin palava on, / Ei käy jälkeen yhdenkään mielen.
6. Muista, poikan', misä ilos' / Olit sinä mailmas' vielä, /
Viinaa ja mettä joit pidois', / Makiat herkut söit sinä siellä; /
Lazarus parka sitä vastaan / Kärsei nälkää ja kipuu. / 
Sill' iloo saa hän nyt maistaa; / Mutt' sinull' on itku ja kitu.
7. Suur' juopa ompi vahvistett' / Meidän ja teidän vaiheell', /
Tie on täll' välill' niin ahdistett', / Ettei yksikään tule aiheell'. /
Siis rukoilen minä (sanoi hän), / Minull' on viisi veljee elos'; /
Pane Lazarus heitä käskemään / Parantamaan pahaa menoons'.
8. O poikan'! sanon sen puolest', / Ei taida se kohtuus olla. /
Kuulkaan profeetait' ja Mosest', / Niin tohtivat autuaaks' tulla. /
O rakas Isä Abraham! / Ei he niihin tydy vielä, /
Lähet' kuolluit' heill' saarnaamaan, / Niin palajavat oikiall' tielle.
9. Vastasi Abram samall' hetkell': / Ellei he Mosest' voi kuulla, /
Profeettain oppii myös kätke, / Kuin sois' heit' autuaaks' tulla; /
Ei usko he myös ikänäns', / Jos kuolluist' ylös noustais', /
Saarnattais' heidän tykönäns', / Ei kuitenkaan ottaisi vastaan.
10. Katsos, kuink' Jumal' rakastaa / Köyhää ja annetuit' ylön, /
Pyytää hänt' päästää vaivasta, / Ja saattaa taivaan iloon: /
Näistä me sentähden oppikaam' / Vaivaisii holhomaan aina, /
Eik' jalkain ala sortamaan; / Niin Jumal' meill' armons' lainaa.
11. Älkään nyt yksikään ajatelko, / Ett' rikas heitetään pojes; /
Sill' rikkaus suuri lahja on, / Ei sitä laiteta toimes'. /
Mutt' sitä Raamattu kyll' laittaa, / Kosk' väärin käytetään saatu, /
Eik' vaivaisii tahdota auttaa, / Kuin näljäs' maahan kaatuu.


205 (Luuk. 14.)

1. Yks' rikas mies, väkevä työs', / Valmisti suuria häitä /
Ainoall' pojall', suurell' voimall', / Joll' kunnians' tahtoi näyttää, /
Ja kutsuu annoi nuorii ja vanhoi; / Eip' sinne tahdottu käydä.
2. Hän käsk' menn' sekä sinne ja tänn' , / Vieraita kutsumaan häihin; /
Vaan kutsutut teit niinkuin tyhmät, / Eik' tulleet pitoihin näihin, /
Otit esteen, heitäns' säästen, / Tulit niin pahoin päiviin.
3. Hän kutsui tyköns' yhden ystävistäns', / Lupas' hänen hyväst' pitää. /
Hän vastasi niin: En mahdu minä sinn', / Enk' taida myös tehdä sitä; /
Vaimon otin, se minull' suotiin, / En tottele muuta mitään.
4. Hän sanoi jällens' toisell' ystävällens': / Ei minulta mitään puutu; /
Tul' iloitsemaan minun huoneesan', / Älä sinä minuun suutu, /
Kuule rukouksen', tule tykön' tänn', / Parhaaks' sinull' kaikki muuttuu.
5. Se taas vastas: en tulla sais', / Uutt' kartanot' rakennan ylös, /
Kusa saisin asuu ilman hasut', / On maita myös toises' kyläs'; /
Sill' sinull' sanon: sinne minä tahdon / Tänäpän' mennä pyynnös'.
6. Sanoi jällens' koht' palveljallens': / Vieras kolmas tänn' vedä, /
Kiiruhd' sinus, jo tulee pimeys, / Väki hänens laskee levät'; /
En enää odot', enk' herkkui kokot', / Uksen kiinni paiskaan perät'.
7. Koht' kielsi hän, sanoi myös esteen: / Minull' on viisi paria härkii, /
Niill' ajell' mahdan, jos muutoin taidan; / Sill' aika on minulla tärkki. /
Rikkaaks' aivon, kaluu kokoon tahdon, / Ja niiden perään pyrkii.
8. Minä itsellän' usein ajattelen: / Kuink' mailma mahtais' käydä; /
Oikein, väärin kokoon käärin, / Mitä minä saan nähdä: /
Minä juokselen, mont' syökselen, / Jos muutoin sen taidan tehdä.
9. Hän haki, oli vai, ja kokoon sai, / Eik' koskaan ylönantanut työtä. /
Yö viimein lähest', härjät pääst' ikeest', / Ja tahtoi niin kotia pyytää. /
Vaimo hänen hylki ja oven sulki, / Etsei miestäns' vastaan syytä.
10. Siitä kiellyst' sitte mielyst' / Kuninkaan vieraaks' palat'; /
Mutt' joutui myöhäks', ja tuli työlääks', / Suljettuu usta avat'. /
Niin itsens' petti, ja herkut jätti, / Jotk' ensist' olit vapaat.
11. Juoks' pois lujast' meidän kujast', / Et sinä mahdu tähän pihaan. /
Huoneen' on täys', vieraani ilois', / Mene siis pojes pian, /
Ettes minua kuull', ja ennen tull', / Ei se sinull' tarita ijan.
12. Kukin sylkee ja minua hylkää, / Lapsen', perheen' ja vaimon'. /
Kusa mahdan levon saada, / Kunk' yön siaa myös anon? /
Kova hetki minun mailmaan veti, / Kirotuks' minä sen sanon.
13. Mailma kova, pahan suova, / Sinun päälles minä luotin paljon, /
Kirjoitett' on minun elon', / Pahuutt' on kyllä tarjon'. /
Suljettiin taivas, sill' olen vaivas', / Meno on minull' juur' valjo.
14. Nyt minä kuolen, menen vieraaks' tuonen, / En minä häntä välttää taida. /
Mailma minun petti, piru pauloins' veti, / Sitä minä valittaa mahdan. /
Helvetin tuli, palava uuni, / Sen edest' annetaan saada.
15. Virsi tämä neuvoo meitä, / Ettem' hyljää evankeliumin häitä, /
Enää pitäin mailman pitoi, / Tavaroi ja menoi näitä. /
Jos sen teemme, niin hukumme, / Kadotukseen syöksem' its' meitäm'.


206 (Luuk. 15. V. k. N:o 183.)

1. Jumal' on vedett' miehen verraks', / Joll' oli poikaa kaksi. /
Koton' oli oltu kyll' kerraks', / Se nuorempi sanaks' laski: /
Mitä minun tulee tästä talost', / Ann' isä minun saada, /
Minä tahdon elää juur' jalost', / Muill' maille mennä mahdan, /
Haisemaan koto rupee.
2. Hän meni sitte muille maill'; / Mutt' ei siit' paljon hyötyn'; /
Siell' tuli hän pian monta vaill', / Kalu hänelt' ylös syötiin, /
Irstaasta elämään tottui, / Niin kauvan kuin löytyi rahaa. /
Mutt' sitt' kuin köyhyys pääll' joutui, / Tuli hänell' meno paha, /
Leipä myös puuttumaan rupes'.
3. Annoi sitt' hänens' paimeneks' / Ylitse sikalauman, /
Söi rapaa vatsansa täytteeks', / Ei siitäkään täytynyt kauvan. /
Hän muisti sitte viimeiselt' / Isänsä majan päällen, /
Ett' perhe sai siell' yltäiselt', / Ei nälkää ollut heillä; /
Aikoi niin kotia mennä.
4. Minä käyn täst' (sanoi hän) isän maall', / Rikoksen anteeks' anon: /
Isän sydämen kääntää Jumal', / Ett' tulee minun tykön'. /
En pyydä silleen pojaksens', / Minun koiruuten' tähden, /
Ottakaan vaivoin minua orjaksens, / Työhön minä mielellän' lähden, /
Emp' enää julkee anoo.
5. Kosk' isä hänen kaukaa näki, / Juoks' kohta häntä vastaan, /
Ja armon hänen kanssans' teki, / Ott' syliins', eikä hänt' lastann', /
Parhaat vaatteet edes kannoi, / Käsk' hänen ne päällens' pukee, /
Sormuksen hänell' myös annoi; / Eip' sitä viel' miksikään luken', /
Ett' härjän teki teuraaks'.
6. Iloitkaat, hyvät veikkaisen', / Minun kanssan' tällä hetkell': /
Sill' minä sain jällens' poikaisen', / Joka on oll' pahall' retkell'. /
Niin tuli pellolt' toinen veli, / Kuin koton' oli aina ollut, /
Perheelt' se kohta kyseli: / Mitä nyt tähän on tullut? /
Mist' tämä ilo nousi?
7. Laulu ja hyppäys kuuluu täs', / Huilut ja harput myös soivan. /
Mikä nyt mahtaa olla läss', / Jost' ilo käy näin kovan? /
Sitä isän' juovuksis' tekelee, / Jost' hänen tyhmyytens' nähdään, /
Viljaa antaa kyll' käkeilee / Häijyn poikansa tähden, /
Kuin on kaiken kaluns' tuhlann.
8. Isään' palvelin elinaikan', / Olen hänest' vaarin myös ottan', /
Ei kuitenkaan yhtään vohlaakaan / Minun ystäväin' eteen tuottan'; /
Vaan tämän tähden nyt tahtoi / Suuren kulutuksen tehdä, /
Syötetyn härjän myös tappoi: / Kuka näit' voipi nähdä, /
Ja tätä vääryytt' kärsii?
9. Niin isä lausui pojallens': / Kuule, mitä minä sanon! /
Sinä olet koton' kohdallas, / Sinun haltuus minä kaikk' annoin. /
Tämä veljes on pois tullut, / Hävinn' ja perät' köyhtyn'; /
Hän on kauvan kadonn' ollut, / Mutt' jällens' nyt ylös löyttiin: /
Siitä minä iloitsen suurest'.
10. Sinust' ei oll' koskaan syytä, / Täll' muotoo iloo pitää: /
Et sinä kunkaan tahton' pyytää, / Et mahda myös katuu sitä: /
Et ole sinä kärsin' suurta vaivaa, / Kusast' on sinun halus? /
Omastas et mitään kaipaa, / Tallella ompi kalus. /
Etkös näitä ajatell' mahda?
11. Niin ole nyt syntinen iloisas'! / Sinull' on laupias Isä, /
Kuin tulee tykös pyynnöisäs, / Armons' hän sinull' lisää. /
Jos sinä suas tahdot nöyryyttää, / Ja nuhtees anteeks' anot, /
Niin hän vihans' kyll' löyhittää, / Syntis myös anteeks' sanoo; /
Käy sinä sitt' pelkäämät' edes.
12. Olkoon nyt Jumalan taivaast' / Kiitos sanottu aina. /
Hän päästää meit' vissist' vaivast', / Se sana sinä sydämees paina. /
O Herra, aut' meitä hädäst', / Armos anna päällem' paistaa. /
Kirvot' meit' perkeleen kädest', / Suo meidän iloos maistaa, /
Amen me sen pääll' sanom'!


207 (V. k. N:o 222.)

1. Jo nouskaat kaikin ahkerast' / Pois synnin alta kauhian, /
Se teit' pois vetää Jumalast', / Tuo pääll' ijäisen vaivan, /
Autuudest' se teit' tuskaan vie, / Valkeudest' pimeyteen; /
Vaan Jumala hän halajaa, / Ett' tyköns' tulett' rieten.
2. Yks' lammas eksyi laumasta, / Ja joutui kauvas korpeen, /
Sen ylits' mieltä karvasta / Ja murhett' kantoi paimen; /
Läks' etsimään, ettei eläint' / Tät' saisi suuhuns' susi: /
Sitt' olallans' vie kotians', / Iloiten, ett' sen löysi.
3. Koht' kokoon kutsuu ystäväns' / Ja kyläns' miehet kaikki, /
Heill' puhelee sitt' mielisäns': / Iloitkaat, rakkaan', ratki /
Mun kanssani, ett' lampaani / Sain pojes pedon kurkust': /
Niin taivaas' kanss' juur' iloisans' / Ollaan kääntyväst' sielust'.
4. Se taivaan joukoll' ilon antaa / Ja enkeleill' riemun suuren, /
Kosk' syntinen itsens' parantaa, / Ja kääntyy Herran puoleen: /
Siis palaja, poik' tuhlaaja, / Kanss' riennä majall' Isäs. /
Miks' ravall' viel' sinus täytät tääll'? / Vaivaisuus tulee päälles.
5. Sun Isäs huonees' puutosta / Ei leiväst' ole perheell': /
Hän isällisest' halusta / Sun vastaanottaa todell': /
Siis sano niin: O Isäni! / En lapseks' kelpaa sinull', /
Vuoks' tyhmyyden, jot' katunen, / Suo perheen leipää minull'
6. Sun edesäs ja taivahan / Mä rikoin raukka raskaast', /
Jost' häpeen tuskall' tunnosan', / Kanss' suren, itken hartaast', /
Ett' tavarast' ajattomast' / Mun osan' ulosotin, /
Jonk' sitt' pahoin ulosjaoin, / Sill' häpiän päällen' tuotin.
7. Ann' armost' kuitenk' nautitan' / Se kuin perheellen tulee, /
Ehk' en siihenk', jot' valitan, / Mä mahdollinen ole: /
Tai nöyryytes sun Isäs myös / Kyll' taivuttaa ja vääntää, /
Ett' rikokses antaa anteeks', / Ja tykös itsens' kääntää.
8. Sun sivuu sitten sylihins', / Ratk' mielest' rakkahasta, /
Ja syttyy ilmei iloihins', / Suut' antaa suloisesta. /
Vaatteill' uusill' lahjoittaa viel', / Kanss' kengät jalkaas tuottaa, /
Viel' sormuksen suo sormehen, / Sun lapseks' omaks' ottaa.
9. Viel' teuraaks' tekee lihavan / Hän härjän ystävillens'; /
Sill' näyttää haluns' palavan, / Ja rakkahan sydämmens': /
Siis kotia juoks' sun Isäs luoks', / Ja itke tyhmyytt' entist', /
Kanss' Isälles näin sanele: / Pääst' lapses näistä tuskist'.


208 (Matth. 17. V. k. N:o 225.)

1. Kuin Jesus vuorell' kirkastui / Kolmen apostolins' nähden: /
Moses ja Elias ilmestyi / Christuksen kunnian tähden: /
He puhuit hänen piinastans', / Jonk' kärsivä oli kohdastans', /
Meidän autuutem' tähden.
2. Kuin Pietar' kipinän kirkkaudest' / Ja taivaan ilost' sai maistaa, /
Koht' tunsi taitons' tarkkaudest', / Joit' ennen ei nähnyt koskaan: /
Riemust' raukes' houraus-sanoin, / Kolme majaa tehdäksens' anoi, /
Moseksell', Eliall' ja Herrall'.
3. Isän ääni pilvist' kuului, / Kuin heitä ympärins' varjoi, /
Christuksest' todistain näin puhui, / Ja kaikkein eteemme varoi: /
Tämä on minun rakas Poikan', / Kuin minäk' Jumal' joka aikan', /
Minust' ijankaikkisest' syntyn'.
4. Johon kokonans' mielistyn, / Jonk' tähden on hyvä minull' suosio /
Myös muihin kaikkiin ihmisiin, / Kuin häneen tahtovat suostuu: /
Hänt' kuulkaat, mitä hän teill' sanoo, / Kaikk' tehkäät, mitä hän teilt' anoo, /
Kaikk' karttakaat, mitä hän kieltää.
5. Koht' opetuslapset vavahdit, / Jotk' ennen riemastuit sangen, /
Sitt' kuin Isän ääni kajahti, / Pelvost' olit maahan langenn': /
Jumalan ääntä kirkkaudesans' / Ei liha kärsi turmeluksesans', /
Ennen kuin kirkastetaan.
6. Heit' Christus ojentaa ja lohduttaa: / Ett' tästä te peljätä mahda, /
Tämä näky teit' totuttaa, / Ett' uskoo minun päällen' taidatt'. /
Minä Jumalan ainoa Poika olen, / Kuitenk' teidän tähtenn' kuolen, /
Kuin ennustit uhrit, profeetat.
7. Tämä Christuksen kiiltävä kirkkaus, / Kusa kasvo kuin aurinko paisti, /
Vaatteet kuin valkeun vilkkaus, / Kuin opetuslapset sen maistit, /
Kanss' edes menneit', taivaan kirkkaudes', / Nä'it kunnias', suures' ihastukses', /
On tulevan elämän menost'.
8. Tain elämän hekuma, ilo jaloin, / Kunnia, hyvyys, rikkaus, rauha, /
Verraks' vedetyt taivaan eloon, / On vaivaisuus, häpiä, meno turha. /
Ei taida tääll' taitom' käsittää / Ijankaikkisen elämän hyvyyttä, /
Jonk' Christukses' Jumal' meill' valmist'.
9. Siell' näem' Jumalan kasvoist' kasvoin, / Enkelitten ja pyhäin seuras', /
Ilos' ijankaikkises', kuin siell' on, / Kunnias', sanomattomas' rauhas'. /
Tuhannen tuhatt' kertaa ylitse käy, / Kaikk' enää kuin kukin ajatell' voi, /
Paits' niit', kuin ei ilmoitett' liene.
10. Miks' kuolemat' ajallist' kovin pelkääm', / Jonk' läpits' eloon autuaan tulem'? /
Ett' ijäinen ilo on sen jälkeen, / Jonk' suhteen ei vaivat mitään olle. /
Miks' em' nyt vähää kärsiä mahda? / Liioitenk' hänen kunnians' tähden tahdo, /
Kuin ansainn' on autuuden meillen.
11. Miks' katoovaa mailmaa rakastam', / Sen hekuman perään pyörim'? /
Ain' ajallist' pyydäm' vahvasta, / Näin kadotukseen päin pyrim'; /
Itsem' helvetin piinaan pudotam', / Ja taivaan tavarat unhotam', /
Jotka ijankaikkiset ollee.
12. Sinn' ihanaan, iloiseen elämään / Jos täältä tulla tahdom', /
Niin paratkaam' pahaa elämätäm', / Ja Christusta kuulla mahdam'; /
Hänen uskosans' aina olkaam', / Ristim' kärsikääm': näin sinne tullaan; /
Johonk' iloon meit' Jumal' vieköön!


209 (Luuk. 16.)

1. Niin Jesus puhui vertauksill' / Köyhäin auksi: / Rikas perheen isänt' oli, /
Joll' osas' oll' kartanon haltia, / Väärin valtia, / Se siis niin kanteeseen tuli, /
Ett' Herrans' oman oli tuhlann'. / Kuink' kuullaan / Sinust' näin? sanoi se Herra: /
Tee luku sinun hallituksestas, / Kohdastans', / Tästedes hallita et saa.
2. Kosk' huoneen haltia tain kuuli, / Murhees' tuli, / Itsellens' ajattel' ja lausui: /
Herra mult' viran ottaa pois, / Kaivaa en vois', / Häpiä kerjäyksest' joutuu. /
Tiedän kyllä mitä täsä teen: / Korjaten / Huonees' ottavat sitt' minun. /
Kaikk' Herrans' velvolliset kutsui, / Yhdell' puhui: /
Paljok' Herran velkaa on sinun?
3. Se sanoi: sata tynnyrii / Öljyy juuri; / Käski hänen kirjans' ottaa, /
Sen siaan kirjoit' viiskymment', / Siin' on kyllä. / Sitt' toisell' hän sanoi kohta: /
Mitä sun velkaa mun Herran' on? / Tiet' tahdon. / Sanoi: sata puntaa nisui; /
Hän sanoi: kirjas mahdat ottaa, / Kirjoittaa / Kahdeksankymment' juur' visust'.
4. Tätä väärää huoneen haltiat' siin' / Kiitti Herra niin, /
Ett' viisaast' eteensä katsel'. / Jesus sanoi: mailman lapset / Viisaammat lievät /
Menoisans', kuin valkiun lapset. / Jost' Christus kaikkii meit' näin manaa, /
Tällä sanall': / Tehkäät ystävit' elinaikan' /
Vääräst' tavarast', kosk' jäll' tarvittais', / Korjattais' /
Teit' ijankaikkisiin majoin.
5. Täll' puheell' hän opettaa näin, / Ett' kaikin ain' /
Tiviytt' ja ahneutt' vältäm', / Tarpeis' autam' vaivaist' siit' varast' /
Ja tavarast', / Kuin meidän tykönäm' löytään: / Näin mailman edes' tunnustam', /
Uskostam', / Ett' autuuden lapset olem': / Sill' laupiuden työ meis' näyttää sen, /
Ett' Jesuksen / Uskost' autuaaksi tulem'.


210 (Luuk. 19.  V. k. N:o 62.)

1. Historia on tosin itsestäns' / Koottu kokoon järjestäns' / Jerusalemin lopust', /
Judalaisten myös paatumast', / Ja kaikkein maahan kaatumast', /
Joit' ei heill' ennustett' hopust'. / Profeetait' ei he totelleet, /
Christust' ei paljo hyväilleet, / Joka heit' kyynelein kanssa /
Katumaan neuvoi ja väänsi.
2. Itse siis Herra monta vuott' / Tunnustähtii heill' edes tuott', /
Ain' armojans' tariten heille; / Ett' olisit oikein kääntyneet, /
Ja ei pahuudesans' nääntyneet, / Vaan tulleet totuuden tielle: /
Häntä itse ylistämään, / Christust' julki julistamaan; /
Vaan he näit' vihasit, vainoit, / Sill' kompastuit koviin vaivoin.
3. Koska lähestyi suuri tusk', / Joka nähtiin kuin aamurusk', /
Moninaisten merkkein kautta, / Judalaiset juur' julkisest', /
Cestusta vastaan valtamiest', / Keskenäns' kapinan nostit, /
Jonka he pojes karkotit, / Ja piileill' perään tarkotit, /
Viisituhatt' Cestuksen knihtii / Paetes' silloin hakattiin rikki.
4. Koska Nero tämän tietää sai, / Ett' tehty oli murha tai, /
Ja keisarin laki lastett', / Sanoi hän sotamiehillens', /
Tulkeill' puhui, ja kielelläns': / Nyt olen minä sotaan haastett', /
Vespasianus joutuu jo / Syriasta, sieltä väkee tuo; / Judalaiset sodan alkaa, /
Mutt' heidän pitää saaman palkan.
5. Judalaiset menit Askaloon, / Kehuit: täältä me voiton tuom', /
Ja kalua kaiketi paljon, / Joll' poistamme pois puolestam', /
Viholliset estäm' huoneestam', / Ehk' kuink' he olisit vahvat. /
Mutt' ei sielt' monta palannut, / Eik' hevoisten päälle karannut, /
Viiskymment' tuhatt' siellä / Tapettiin ja lyötiin tiellä.
6. Vespasianus voimastans' / Galileaan kiiruhti kohdastans', /
Sillä siell' oli paljo väkee. / Poltti ja murhas' monta miest', /
Vaimot ja lapset antoi piest'. / Vielä sittekin kuolemans' näki /
Viiskymment' tuhatt' Judalaist', / Ilman yhtäkään muukalaist', /
Ilman myös vaimoit' ja lapsit', / Joit' he jalvoist' kiviin kropseit.
7. Ei nuort' eik' vanhaa armahdett', / Eik' yhtään lasta karvahdett', /
Sill' se oli surkia leikki. / Kuus' tuhatt' nuorta miestä sitt' /
Lähetettiin Akajaan niist', / Yhtä nientä kaivamaan poikki. /
Kolmekymment' tuhatt' myytiin pois, / Jotk' olit orjana suuris' töis'; /
Viis' tuhatt', kuin näki hätäns', / Kadotti heidän oma kätens'.
8. Kuin ryövärit tämän tietää sait, / Ett' Galileas' oli tehty näit', /
Jerusalemiin kokosit heitäns': / Siellä he kauvan murhasit, /
Ja toinen toisens' surmasit, / Välttäin omia päitäns'. /
Veri siell' vuoti lakkaamat', / Ei pääsnyt monta hakkaamat', /
Kaikk' kansa oli suures' vaivas', / Ett' ryövärit ryöväs ja pauhas'.
9. Jumalan templi sovaistiin, / Pappein pääst' hiukset tohvaistiin, /
Verta oli templi täynnäns'. / Kakskymment' tuhatt' herrasmiest', /
Josephus tunnustaa, joka ties', / Ett' tulit pois päivilt' päänäns'. /
Siell' oli hätä hädän pääll', / Monta vaivaa heit' vaivas' siell', /
Vihollinen vihainen edes', / Kapina, nälkä kaupungin kädes'.
10. Sitt' Gadarenit sanoit näin: / Olkaam' miehet', kääntykääm' päin, /
Lyökäämme lujasti vastaan. / Vespasianus, tarkka mies, /
Heit' vastaan kohta neuvon ties', / Ettei päästänyt yhtäkään lasta; /
Kolmekymment' tuhatt' maahan löi, / Kaksi tuhatt' vangiksi pois vei: /
Loput, jotk' ei joutuneet käsiin, / Upotit heitäns' virtoin ja vesiin.
11. Titus se tyly sotamies, / Taiten se tarkan neuvon ties', / Kuink' Jerusalemin sulki, /
Vallit hän vahvist' väkinens', / Kraavit myös kaivatt' ympärins', /
Ett' hätä nähtiin julki. / Näljäll' heit' aivoi ahdistaa, / Ja siihen neuvons' vahvistaa, /
Ett' heidän siinä kiinni nappais', / Ja jokaitsen hengen tappais'.
12. Koska he näin olit skantsatut, / Ja kaikilta haaroilt' vangitut, /
Nälkä sitt' joutui vieraaks': / Ei ollut mitään ensinkään, /
Yhtään leivän palaa semmenkään, / Taikka muuta tehtävää teuraaks': /
Ei ollut varaa vanhemmall', / Lapsell' leipää antaa anovall', /
Sitä kuin olis' tainnut syödä; / Mutt' täytyi lasta anovat' lyödä.
13. Nälkä heit' vaati huiskimaan, / Ja joka nurkkaa nuiskimaan, /
Ei pidetty lukkuu eli telkee. / He söit sitä kuin kauhistaa, /
Ja kaikki karvat pöyhistää, / Kuin oli oma jälki. / Hätä on ollut heill' sangen suur'. /
Tämä on totinen tosi juur', / Ett' moni söi niitä olkii, /
Joita hän jalvoillans' polki.
14. O sitä vaivaa vaikiat', / Ja itkuvirttä haikiat', / Kuin siltä vaimolta kuultiin, /
Joka oman lapsens' kuoliaks' löi, / Ja siitä kohta puolen söi, /
Kuin vanhaks' elävän luultiin; / Mutta sotaväelt' toinen puol', /
Jonka jälkeen hän suurest' huol', / Hänelt' ryövättiin ja vietiin, /
Kohta myös makiast' syötiin.
15. Ananias selkiäst' tunnustaa, / Ett' sata tuhatt' ruumista /
Hän on silmilläns' nähnyt. / Viisitoistakymment' tuhatta, / Jotka Titus aikoi murhata, /
Mutt' ennen nälkään näännyit: / Toist' ei siin' saatu armahtaa, /
Eik' kuollutt' hautaan karvahtaa, / Itsestäns' oli kunkin työtä, /
Yli päivää sekä yötä.
16. Jotka taas kaupungist' karkasit, / Ja Tituksen leiriin pakkosit, /
Vankiuteen heitäns' heittäin, / Tuhat siellä sitt' yhten' yön', /
Sanottiin, he ovat kultans' syön', / Ja tahtovat nyt sen peittää, /
Halaistiin kaikki kahtia / Huovilt', kuin olit vartiana: / Niin etsittiin kultaa ja rahaa /
Niiden vaivaisten ihmisten mahast'.
17. Sata tuhatt' myös pojes vei, / Ja ruttotauti maahan löi, /
Ain' ajall' seitsemän viikon: / Kahdeksankymment' tuhatt' viel' sitt' /
Myös ruttotauti maahan liitt', / Jotk' hyljäsit Jumalan liiton. /
Sitt' kohta kaupunki voitettiin, / Ja sanomakellot soitettiin, /
Kaikk' ylösalaisin syöstiin, / Templi myös maahan lyötiin.
18. Aleksandriaan sitt' lähetettiin, / Kuin karjaa edell' ajettiin, /
Seitsemäntoistakymment' tuhatt', / Kakskymment' tuhatt' kannettiin, /
Jalopeurain luolaan annettiin, / Ja muiden petoin murhat'. /
Yhdest' ainoast' penningist' / Kolmkymment' annettiin Judalaist', /
Ett' Christus oli heill' niin halpa, / Sill' maksettiin tämä kauppa.
19. Nyt on täs' lyhykäisest' kuulla saat', / Kuink' Jerusalem on maahan lyöt', /
Judalaiset julmast' kuolleet. / Miks' ei he sanaa totelleet, /
Opetuksia vastaan otelleet, / Eik' Jumalast' mitään huolleet? /
Niin Jumala vieläkin kostelee, / Jos et sinä häntä tottele; /
Kyll' hän vielä Tituksen löytää, / Joka kostaa sinull' pahoja töitä.
20. Sill' opi hyvä Christitt' täs', / Pyydä Jumalan sanaa olla läss', /
Älä hänt' pidä halpan': / Kosk' näin on hakattu viinapuu, /
Oksilla täytetty suden suu, / Kats' ettei Jumal' anna sinua salpaan, /
Joka olet ennen pakan' oll', / Äsken vedett' Christuksen tiell'; /
Sill' pyydä hänt' seurat' aina, / Niin taivaan meill' jällens' lainaa. Amen.


211 (Luuk. 10. V. k. N:o 51.)

1. Ylpeys on vika sangen suur', / Jota Jumal' ei kärsiä voine, /
Kusa sydämes' se asuu juur', / Jumalan Henki ei olla siin' tainne. /
Pyhä Kirja kyllä nurjaks' / Sitä viaks' nuhtelee liiaks', /
Kuin me nyt täst' tietää saanem'.
2. Lain oppenu Jesukselt' kysyi: / Mitän teen, ett' elon saan ijankaikkisen? /
Sanoi Jesus: jos täsä pysyt: / Rakast' Jumalat' sydämest' kaikest', /
Niin lähimmäistä kuin its' sinuas. / Hurskaaks' tehdä hän itsens' tahtoi, /
Sanoi: ken lähimmäisen' lienee?
3. Jesus vastas': yks' ihminen / Jerikoon vaelsi Jerusalemist', /
Joka sitt' kovalykkyinen / Vahinkoon oli lankeemaan valmis, /
Ryövärten käsiin tuli hän siin', / Kuin kaikki pois otit, hänt' haavoitit, /
Jätit hänen puoli kuollueksi.
4. Niin yks' pappi sitä tiet' kävi, / Näki hänen ja ohits' menee. /
Sill' matkall' myös leviitt' nävyi: / Menee pois, eik' siekaele siin' enää. /
Vaels' Samariit' tiet' sitä sitt', / Ja näki sen köyhän miehen, /
Armaht' pääll', sitoi hänen haavans'.
5. Sisäll' vuodatt' viinaa ja öljyy, / Ja pani hänen juhtans' päälle, /
Vei majaan, korjas' hänt' paljon, / Niin kauvan kuin hän viivyi siellä. /
Rahan hän annoi lähteis', ja sanoi / Isännäll' sille: korjaa hänt' vielä, /
Mitäs kulutat, palates' maksan.
6. Sanoi Jesus lain-oppenull': / Täll' kuin ryövärten käsiin tuli, /
Ken hänen lähimmäisens' on oll' / Näist' kolmest', kuins täsä nyt kuulit? /
Juur' kohdastans' lainoppen' vastas': / Sen sanon totta, joka sen kohtaan /
Laupiuden työn täsä teki.
7. Sitt' Jesus hänell' näin sanoi: / Mene, ja tee samall' muotoo. /
Joll' puheell' hän tiettäväks' annoi, / Ettei hän niin tehnyt oll' millään muotoo; /
Vaikk' oli täynnäns' omaa ylpeyttäns', / Kaikkein kuulles' kerskasi suurest', /
Jost' viimein häpeemään rupes'.
8. Se ihminen on tyhmä tosin, / Kuin itsens' pääll' ensinkään turvaa, /
Me en taida olla toisin, / Kuin synnein vikoi täynnä kurjat. /
Siihen Samariittiin turvatkaam' kiinn' / Sangen vissist', kuin on Jesus Christ', /
Hän yksinäns' parantaa haavam'.


212 (Matth. 6.  V. k. N:o 109.)

1. O ihminen, ajattel' aina / Piinani pääll' ja vaivan'; /
Niin minä sinull' jällens' lainaan / Elämän ja taivaan, /
Itses minun päällen' turvaa, / En ole minä ylön julma, /
Minäpä sinun lunastin.
2. Empä minä sinua ostan' / Kullall' eli muull' rahall', /
Enk' helvetist' ylös nostan' / Juonill' ja pahall' tavall'; /
Mutt' omall' minun hiellän', / Ja sangen kalliill' verellän': /
Mikses näitä ajattel'?
3. Mailman kunniat' sinä pyydät, / Sen pääll' suuresti luotat: /
Käskyni pojes sysäät, / Sill' murheen päälles tuotat; /
Rikkautt' sinä aina tahdot, / Mutt' kipuni ylönkatsot, /
Ja piinani unhotat.
4. Katsos kukkaisii kedoll', / Kuin suloisest' he kasvavat: /
He sangen kauniill' ehdoll' / Ihanast' leitsottavat. /
Salomon, se suuri herra, / Ei ollu yhdenkään niiden verta, /
Kaikesa kunniasans'.
5. Katsos nyt matelevaisii, / Kuink' Herra heit' ravitsee; /
Niin myös kaikkii lentäväisii, / Joill' tarpeet myös taritsee; /
Korpin pojat ottaa huomaans', / Ja korjaa heitä suojaans', /
Eik' ketään nälkään kuolet'.
6. Joka rahaa ahnettii liiaks', / Ja kuolemani unhottaa, /
Se hänell tuleepi piinaks', / Ja helvettiin pudottaa. /
Jos sinä siis halaat taivaas', / Muist' misä minä olin vaivas', /
Mink' piinan minä myös kärsin.
7. Jos sinä sen uskot vahvast', / Niin et tule petetyks', /
Mutt' pääset helvetin vaivast', / Tulet taivaas' vedetyks'; /
Siell' saat sitt' ilos' olla, / Ja minun oppini kuulla, /
Isäni ain' myös nähdä.
8. Kiitos, kunnia Jumalan / Olkoon ijankaikkisest', /
Pojan myös pidäm' turvanam', / Suloisen oppins' edest'. /
Armons' hän lainatkoon meille, / Muistaa hänen piinans' päälle, /
Ain' vahvan uskon kanssa.


213 (V. k. N:o 212.)

1. Mailman menon turhuuden meille, / Christus christityill' opettaa: /
Ettem' me mahtais' sen päälle / Murhetta suurta asettaa. /
Joka taivasta tavoittaa tahtoo, / Mailman mahtaa hän ylönkatsoo, /
Eik' sydämell' siin' rippua.
2. Että palvella yhdellä kerrall', / Ja kuuliaisuuden osottaa /
Kahdell' vastahakoisell' herrall', / Ei tapahtua taida totta: /
Jos hän yhtä rakkaana pitää, / Toisen mieli loukkaantuu siitä: /
Käsky ja tahto jää tekemät'.
3. Ei yksikään palvella taida / Jumalatans' ja mammonata, /
Eik' molemmill' sydäntäns' antaa, / Käskyi kummankin noudattaa; /
Joka Jumalas' rippua tahtoo, / Hänehen myös tytyä mahtaa, /
Mailman häjyn hyljätä. /
4. Älkäät siis muodottomasti / Huoliko henkennä tarpeista: /
Miks' myös surett' surkiasti / Ruast', juomast' ja vaatteista? /
Eikö Jumal' teill' antaa voi näitä? / Joka suuremmill' lahjoilla teitä, /
Ruumiill' ja hengell' on lahjoittan'.
5. Katso lintuja lentävitä, / Joill' ei tointa ole eik' taitoa; /
Ei kynnä, ei kylvä, eik' niitä, / Eik' riiheen, aittaan kokoa; /
Jumal' kuitenkin ravitsee heitä, / Eikö hän edes murhettis' teitä? /
Joille soi toimen ja tuntonsa.
6. Ei taida myös pituudellens' / Kenkään kyynärät' murheellans' /
Lisätä, vaan vaivaa itsens' / Hukkaan työllä turhalla; /
Hukkaan ne myös vaivaavat heitäns', / Jotka taidollans' taikka väelläns' /
Onnen tahtovat tavoittaa.
7. Katsos, kuinka kukkainen kasvaa / Kauniist' kedolla lakiall', /
Ei kehrää, eik' itsiäns' vaivaa / Työllä ja vaivall' vaikiall': /
Ei kuitenkaan kunniasansa / Sankar' Salomo aikanansa, /
Niin koriast' ollut vaatetettu.
8. Jos Jumal' näin vaatettaa kedoll' / Ruohon, jalall' poljettavan, /
Taikk' ravinnoks' joutuvan pedoll', / Taikk' pätsis' viel' poltettavan; /
Mahtaisko hän unhottaa teitä? / Taikk' ei teidän tarpeitann' tietää? /
Miks' murheditt', vähä-uskoiset?
9. Älkäät olko siis suruiset täällä / Vaatteist' eik' elatuksestann', /
Mitä syötte taikk' juotte vielä, / Mill' vaatetatte ruumistann': /
Pakanat, jotka paits' ovat uskoo, / Ja Jumalan autuast' tuntoo, /
Ne murheell' itsens' murtavat.
10. Meidän Isämme taivaisa tietää / Meidän näitä tarvitsevan, /
Kuitenk' rukouksella pitää / Meidän niit' nöyräst' anoman. /
Siis ajakaat ahkerast' takaa / Jumalan valtakuntaa vakaa, /
Niin kaikk' muut teill' annetaan.
11. Älkäät siis murheella teitänn' / Vaivatko vaivaiset vaikiall', /
Sill' huomenisen päivän myötä / On oma suruns' oikia; /
Mitä auttaa siis ajatoin suru, / Kullakin päiväll' on murheens' muru, /
Niin tytykään omall' osallens'.



214 (Matth. 18. V. k. N:o 222.)

1. Yks' kuningas tahtoi lukuu laskee / Kanss' kaikkein palveljoittens': /
Palveljans' edes käydä käskee, / Tilii tekemään eteens' koht' ojetens': /
Niin tuli edes ensimäinen, / Joka sai kovuutt' kuulla, / Ett' velkaa oli kymmenen /
Tuhatta leiviskää kultaa.
2. Ei ollut hänell' kultaa taikk' rahaa, / Maksaa senkaltaista suurta velkaa, /
Jost' meno oli hänell' juur' paha, / Kuin kukin sen kyllä ajatelkaan. /
Sill' käski herra hänen myytää, / Vaimon, lapset, kaik' kalun: /
Jollakin muotoo maksoo pyytää: / Aikap' annais' nöyryyden halun.
3. Se palvelja lankes' maahan tähän, / Nöyrästi kuningast' rukoillen: /
O hyvä herra! kuules vähä, / Ja armahda minun päällen', / Ole kärsiväinen kumminkin /
Minun nyt köyhän velkaan, / Maksaa viimeisenk' penningin /
Tahdon minä mieles jälkeen.
4. Katsos nyt sitä suurta laupiutt', / Jonka täsä se herra näytti: /
Ett' kärsei kaiken velan paitsiutt', / Näin sitt' palveljatans' vastaan käytti: /
Armahti itsens' hänen päällens', / Velan kaiken anteeks' annoi, /
Päästi päälliseks' vallallens', / Niinkuin hän ennen anoi.
5. Mutta se sama paha palvelja / Vähän kyll' kuninkaan armoo muisti, /
Kosk' löysi yhden kanssapalveljan, / Sitä kurkust' veti ja kiristi, /
Se oli velkaa sata penninkit': / Maks' nopiast' kaikki käteen, /
Taikk' torniin sinun paiskaan kumminkin, / Kuules, en ropojakaan jätä.
6. Kanssapalvelia lankes' maahan: / Kärsi minua hetki aikaa, /
Kätees minä maksan kaiken rahan, / Ettes ensinkään minua laita. /
Vaan veljeäns' ei säästänyt, / Heitti hänen pimiään paikkaan, /
Eik' sielt' ennen ulos päästänyt, / Kuin joka ropoin saikaan.
7. Koska kuningas sai tämän kuulla, / Närkästyi hän siit' suurest' sangen, /
Sen palvelian tyköns' annoi tulla: / Sinä halutoin, vihani päälles lankee; /
Armost' velan sinull' anteeks' annoin, / Koskas nöyryytit eteen'. /
Veljelles niin tehdä mahdoit: / Etkös ajatellut tätä?
8. Herra velkans' jällens' tykö luki / Sill' pahall' palveljallen tuimall'; /
Ja kovin hänen suori ja suki, / Haltuun antain pyövelill' julmall'. /
Jos emme sydämest' ann' anteeks' , / Kuin meill' lahimmäisem' tekee, /
Jotk' tulla taitaisit kanteeks', / Niin Jumal' meill' tehdä käkee.
9. Jumal', meill' näytät laupiuden, / Synnit myös kaikillen anteeks' annat: /
Niin tahdot keskenäm' rakkauden, / Ett' toinen toistam' kohtaan kannam'. /
O Jumal'! siihen meitä auta, / Täällä näin käyttää elom', /
Ett' sitte viimein Poikas kautta, / Tulisim' taivaan iloon.


215 (Matth. 25.)

1. Te Christityt, ylös herätkäät, / Ja visust' ain' valvokaat /
Näinä surullisin' päivin', / Älkäät maatko syvin, /
Sill' tulos' on its' Herra kohta, / Lyhetä ajat aikoo, /
Kaikk' syntiset tuomit' tahtoo, / Ken edes siin' seisoo voi.
2. Ei ketään auta suuruus, / Eik' rikkaus, eik' nuoruus, /
Kosk' kuolema tyköm' tulee, / Ei apuu näist' yhtään ole. /
Sinun Jumal' kyll' kadottaa taitaa, / Jos synnis' elää aivot; /
Siis itses ain' hyvin laita, / Hänt' hyväkses jos varot.
3. Kuin Christus tulee kunniasans', / Ja kaikkein enkeleins' kanss': /
Niin antaa hän äänens' kuulla, / Kaikk' edes täytyy tulla, /
Elävät ynnä kanss' kuolluitten, / Tuomiolle luvun tekoon. /
Tekee hän lammasten ja vuohten, / Pahain ett' hyväin eron.
4. Uskollisill' on hän sanova, / Jotk' oikiall' puolell' ovat: /
Te siunatut tänne tulkaat, / Valtakunt' valmis saakaat. /
Isosin, janosin, olin outo, / Sairas, vankin', alast': /
Te minua aina pyyditt' holhot', / Uskonna näytitt' lujast'.
5. Ne hurskaat hämmästyvät / Tähän kunniaan, ja vastaavat: /
Kosk' näim' sinun näit' tarvitsevan? / Meit' sinua palvelevan? /
Vaan Herra heit' tähän vastaa: / Kaikki kuin olette tehneet /
Näit' minun pienimpitän' vastaan, / Sen olette minun suoneet.
6. Mutt' niill' toisill' on hän sanova, / Jotk' vasemmall' seisovat: /
Helvettiin teidän pitää tuleman, / Piruin kanss' olemaan. /
Ette minua vastaan ottaneet, / Etk' laupiutt' näyttäneet, /
Julmuuden olett' osottaneet, / Tarpeisan' minun hyljänneet.
7. O Herra! sanovat he: / Kosk' tarvitsevan näimme /
Joskus vaivas' sinun ja puuttuneen, / Enk' ole sinua holhonneet? /
Vaan hän jällens' vastaa heille, / Saattaa heit' häpiälle: /
Mitä ett' tehneet minun pienimmillen', / Ett' tehneet tätä minullen.
8. He helvetin tuleen heitetään, / Pirun huomaan teljetään, /
Kusa piina, pilkka puuttumat', / Itku, kitu katkeemat'. /
Hurskaat iankaikkiseen elämään / Christuksen kanssa käyvät, /
Iloon lakkaamat' iloitsemaan, / Ja kunnian kruunun saavat.
9. Jumala meill' armons' annoi, / Ja pyhän sanans' meill' soi: /
Jos kätkem', sen jälkeen eläm', / Tott' autuaaks' tulem'. /
Jos pahoin eläm' ja sen hyljääm', / Me Jumalan vihoitam', /
Niin tietä vaellam' väljää, / Meitäm' itse kadotam'.
10. Sitt' o ettemme olis' olleet! / Mutt' kohdusa kohta kuolleet, /
Ellem' parammin tääll' itsem' varo, / Kätkein Jumalan sanoi. /
O Herra, siihen armos lain', / Pyhän Henkes kautta, /
Ett' olisim' tääll' valppaan' aina, / Meit' tykös viimein auta!