TUNNUSLAUSEITA
(Selvään veteen, 1919)

Non multa - se on lyriikan tunnus. Lyriikka
antaa vain sytykkeen lukijan mielikuvitukselle, eikä
jäsentele sitä maailmaa, mistä se on kajastusta.

*

On kunniallisempaa, että mies kasvaa kuolemansa
jälkeen, kuin että hän etukäteen elää sen suuruutensa
varoin, jota ei tule.

*

Parempi jäädä aikansa velkojaksi kuin velalliseksi,
joka vaivoin maksaa edes korkonsa.

*

Ainoa pahe: heikkous.

*

Onneni, ylpeyteni, elämänuskallukseni on: tehdä
omasta minuudestani se, minkä siitä puhtaalla tahdolla
voi tehdä.

*

Itseinhoni antoi minulle kerran nimen "yksinäisyyden
monomaani". Yhä minulla on ajoittain monomaniana
inhota itseäni.

*

Minun sieluni ja ruumiini eivät elä koskaan
minkäänlaisessa avioerossa, kuten monien. Päinvastoin
ne syleilevät toisiaan ainaisessa avioyhteydessä, niin
että ainakin minun tuntoni väittää niiden olevan yhtä.

*

Olen elänyt kuoleman uhalla. Voin kuolla elämän
uhalla.

*

Minä en ole mikään "synnynnäinen runoilija", en
mikään "runoilija Luonnon armosta". Luonto ei ole
armahtanut minua syntymässä, Luonto ei ole lahjoittanut
minulle muuta kuin - oman luontoni. Olen
vain runoilija - luontoni pakosta.

*

Taiteellinen tuotantoni on minun oman minuuteni
rakentamisen historiaa.
Runoudella, joka ei sisimmältään ole sellaista
minuuden rakennushistoriaa, ei ole minulle mitään
lopullista arvoa.

*

Suuret jumalanmiehet ovat yksinäisyydessään
surullisia: A. de Vignyn Moise, Carduccin Luther,
Victor Hugo (Tristesse d'Olympe). Ei suurten
tekojen tyydytys, ei kansojen kiitollisuus, ei maine paina
vaa'assa silloin kun yksinäisyys astuu miehen ja
muun ihmiskunnan väliin.

*

Työtä voin tehdä terveydekseni, ja millaista
tahansa, välittämättä suuria sen tuloksista, sen
suomista eduista. Mutta jos saan synnytetyksi yhden
ikuisen runon, niin elämäni vaiva on korvattu.
Silloin tulee kaikella työlläni olemaan välillinen
tarkoituksensa, ja elämälläni on positiivinen tulos, tulos,
joka ei vaadi liikaa tilaa maailmojen ja aikojen 
kaikkeudessa, mutta hiljaisesti ja ylpeästi kantaa ajasta
aikaan näkyvissä kohtaloani, joka on yhden täysin
onnellisen hetkensä takia poikkeuksellinen
ihmiskohtaloitten joukossa.

*

Te vaaditte minulta tuhoavan monia pikkuhyveitänne
päästäksenne sen ainokaisen hyveen läheisyydestä,
mikä minulla on, mutta teillä ei, ja mitä te 
siis ette siedä: itseyden hyveen.

*

Puhdas sydän ei lepy koskaan.

*

Minulle ei mikään ole liian myöhäistä: siinä vakituinen
lohdutukseni.
Ja toinen: kun ei takanapäin ole mitään voittoja,
ovat kaikki voitot edessäpäin.

*

Traagillisinta on, kun nuoren sydämen täytyy
tyytyä unen lohdutukseen.

*

Minulla on yhtä suuri taipumus vihaan kuin
rakkauteen. Mutta en lue omaksi syykseni, jos tämä
elämä antaa enemmän polttoainetta vihalleni kuin 
rakkaudelleni.

*

On narrimaista olla ainokainen! On narrimaista
olla tässä maailmassa ainoa, johon kaikki voivat
luottaa, kun ei itse voi luottaa keneenkään yhtä varmasti!

*

Mies säästää kritiikkinsä kunkin elämän tulosten
varalle, ei tuhlaa sitä kenenkään elämän
arvostelemiseen.

*

Helmiina Rossi! Rikkaalla on varaa pitää takanaan
enemmän kuin mitä hän pitää tarjolla. Olkaamme
niin rikkaat, Helmiina - itsekullakin on näes vara
valita itselleen se rikkaus.

*

Jotta elämä pysyy tasapainossaan, on siinä käytettävä
eräänlaista "kaksinkertaista kirjanpitoa": se, 
joka on jollekin tehnyt rikoksen, omistaa syyn -
koko syyn - itselleen; ja se, joka on kärsinyt tuon
rikoksen, omistaa myös koko syyn itselleen. Siten
itse rikoksen rikoksellisuus palaa puhki kahden
tunnontulen välissä.

*

Ihmisten tunteminen ei ole aina läheskään vielä
ihmistuntemusta. Moni, joka "ei tunne juuri
ensinkään ihmisiä", voi tilaisuuden sattuessa
menestyksellä kilpailla jonkun paljon ihmisiä tuntevan kanssa
- ihmistuntemuksessa.

*

Nainen ei tee - hänelle tehdään, hänelle tapahtuu . .

*

Viholliseni, menesty maailmassa! Maailmanmaineeseen
ja menestykseen sinä kaadut varmemmin
kuin jos minä virittäisin ansoja sinulle.

*

Helmiina, älä muistele enää! Ei ihmisen menneisyys
ansaitse muistelemista, ja Jumalalla ei menneisyyttä
ole.

*

Pääteokseni? - Ipse ego.

*

Korkein suvaitsevaisuus on halveksuntaa.

*

Kutakin asiaa on puolustettava sen keskipisteestä,
jokaista henkilöä hänen sisimmän salaisuutensa
kannalta. Puolustussota on tuetonta periferiasta käsin.
Valloita ensin asian, ihmisen viimeinen salaisuus,
asetu sitten rintamaan hänen vihollisiaan vastaan!

*

Helluntaimietelmä metsässä 1917.
Kuinka onnellista osaa elämä yhäkin olla - ihmisen
ulkopuolella! Ihmiseen siirtyessä ihana jumaluus
Luonto alkaa vain kokeilla luonnottomimmilla
itsemurhakeinoilla. Mutta ihmiskunnan ulkopuolella se
elää ikuisuuttaan, elää yhtä suuripiirteisen tyynesti
uuden niinkuin vanhankin ihmisväkivallan aikakaudella.

*

Oveluus ja suoruus: Ole kyllin ovela saadaksesi
vietellyksi vihollisesi suoraan ja avoimeen taisteluun
kanssasi.

*

Oi. - Kohtalontunnon kivettymäkö kuolemaan
asti?
Ikuisestiko, sielu, saat palata Lappiin, askeetin
taljoihin vetäytyneenä?
Damaskuksen tietäkö astut aina, koskaan
pääsemättä perille, - voimatta poiketa syrjäteille?
Ja kohtalosi - miksei se murra sinua, vaan
musertaa muut?

*

Huumori elämänkatsomuksena (Totalfolelse -
Hoffding): kaarisilta elämän pauhaavan Niagaran
yllä, sateenkaari elämän valtameren yli. Sateenkaaressa
on helein väri tummimman puhetoveri, ja
siitä syntyy ilon kajastetta.

*

Tarkoitus voi pyhittää keinoja ja välikappaleita.
Mutta se voi myös epäpyhittää kunniallisiakin
keinoja, hyviäkin välikappaleita.

*

Sosialismillakin on porvaristonsa - ovelin, laskevin
kaikesta porvaristosta: se nauttii kaikkia porvarillisen
yhteiskunnan etuja, koko köyhälistön luottamusta
ja turvaa, mutta ei asetu vastuuseen mistään,
- suojaa mainiosti nahkansa joka puolelta.
  21. XI. 17.

*

Ihmiskunnan historian aikana on koeteltu kaikkia
yhteiskunnallisia ja poliittisia "-ismejä" - yksitellen
ihmiskunnan pelastavina periaatteina. Kuinka
paljon on vielä kokeiltava, ennenkuin uskalletaan
yhdistää "-ismien" äärimmäisyydet synteesiksi?
- Ja mikä olisi se synteesi?
Anarkistinen monarkismi - yksilöitten suvereeninen
yksin- ja itsevaltius!
  XI. 17

*

Minusta tuntuu, että runoilijan, ajattelijan, -
hengenmiehen yleensä, - tulee joko kulkea aikansa
edellä, luoden uutta, tai uida vastavirtaan, - ei
kulkea milloinkaan myötävirtaan rinnan oman aikansa
kanssa.

*

Runoilija, sinä olet syntynyt maailmaan sitä varten,
sitä varten sait elämän kipinän, jotta maailma ja
elämä saa vetää sinua aina nenästä!

*

Oletko sinä kenenkään menneisyyden tuomari -
edes omasi?
Kenties hiukan tulevaisuuden tuomari - tulevaisuutesi -,
sikäli kuin se johtuu nykyisyydestä.

*

Kaikkina kohtalokkaina aikoina minusta tuntuu
voimakkaasti siltä, kuin olisi kaikki se, mikä tulee
tapahtumaan, jo tapahtunutkin; se on kohtalon,
ts. luonteenedellytysten, peruuttamattomien
luonnonsuhteitten, kulloistenkin olotilojen
voimakkainta tuntoa.
  Niinkuin kaikki olisi jo ennakolta tapahtunut:
me emme vain vielä tiedä, mitä kaikkea ja miten . .

*

Draaman ensimmäinen esittäjä on sen luoja itse:
jos se on "oikea", persoonallisesti luotu draama,
niin hän itse on ensimmäisenä näytellyt sen, kohtaus
kohtaukselta, repliikki repliikiltä, luodessaan sitä.
Hänen on itsensä täytynyt tehdä jokainen ilme,
jokainen ele ja liike, ennenkuin hän voi olla tietoinen
sen kelpoisuudesta näyttämötaiteilijain esitettäväksi.
Ja sen ensimmäinen ja ratkaiseva näyttämömenestys
on sen menestyksellinen syntymä tekijänsä luona.

*

Kohtalonlapselle:
Katso aina kappaleen matkaa eteenpäin. - Tänään
laulavat muut: päivä nousee, kevät koittaa! Näe sinä
syksy ja tuhotulva! - Tänään vaipuvat muut maata
matavien pilvien alle epätoivon jähmetykseen. Kohota
sinä kohdaltasi pilvien paino ja laula uhmaten keväästä,
joka kerran tulee - muille!

*

Arvostelijain ja yleisön mielestä taiteilijat kilpailevat
keskenään. Minun mielestäni taiteilija voi ja saa kilpailla
vain itsensä kanssa.

*

Älä pidä itselläsi yhtään niin pyhää asiaa, ettet kerta
elämässäsi voi laskea leikkiä siitä!

*

En voi käännyttää ketään, en voi todistaa mitään totuuksia:
minun sanojeni uskominen edellyttää jo samaa uskoa, samaa
uskon pohjaa, mikä minun sanoissani piilee.

*

Naisella ei ole kohtalontuntoa; sen vuoksi hän mankuu armoa.

*

Meidän "suuret" henkilömme muuttuvat melkein järjestään
pelkiksi dekoratsioneiksi - missä ovat suuret kohtalot?
Kenen elämässä on sitä yhtenäistä jännitystä, joka tuo
näkyviin luonteen suuret piirteet?

* 
                     
Ohitsekäymisen taito - kuinka vaikea se on unhoittaa,
kun sen on kerran oppinut!

*

Fysionominen mielikuvitus ohjaa meidän mieskohtaista
pyrkimystämme. Kukin pitää - ainakin itsetiedottomasti
- ihanteenaan sellaisen henkilön kasvoja ja kasvojensävyä,
jonka kaltaiseksi itse pyrkii parhaina hetkinään.
Omintakeisella miehellä on kaukainen mielikuva omista
kasvoistaan, ja sitä hän tahtoo toteuttaa joka hetki.
Hän pyrkii luonteellisuuden, yksilöllisyyden kauneuteen.

*

Hyvä runoilija tekee pian arvostelijansakin runoilijaksi
- tai ainakin hyvin runolliseksi.

*

Todellinen kulttuurihistoria on useimmiten taloudellisen
kurjuuden historiaa.

*

Runotekniikka ei noudata sääntöjä, vaan sääntöjen poikkeuksia.

*

Lihanhimo voi ja saa ja sen tuleekin olla hyvin voimakas;
mutta jos myös yksilöllinen ylpeys on kyllin suuri, niin
se hallitsee himonkin.

*

Omat, persoonalliset ajatukset eivät eksy iäksi synnyttäjänsä
luota: ne palaavat takaisin lähtökohtaansa kuten heitetty
bumerangi, kuten sadepisara pilvestä mereen.

*

Vapaus on vähimmän riippuvainen yksilön suhteesta maailmaan;
se on etupäässä riippuvainen hänen suhteestaan omaan itseensä.

*

Jos vertaa venäläistä tyyppiä länsi-eurooppalaiseen (Tshehov-Hamlet),
niin huomaa, että venäläinen voi säilyttää humoristisen mielen
arkielämän pikku elämyksissä; mutta kun tulevat eteen suuret
kohtalon käänteet, joissa kysytään luonnetta, silloin huumori
jää: se ei hänellä jalostu korkeimmilleen, ei kasva persoonalliseksi,
ei ota siipiinsä älyn kevvttä ilmavirtaa; henkiset voimat eivät ole
tasapainossa! Venäläisessä elämässä näyttää olevan loputtomiin ilmiöitä,
fenomenejä, - luonteita tuskin nimeksikään.

*

Kuta likemmäksi ihminen pääsee sitä ihannetta, jonka hän on itselleen
luonut tunnoissaan ja mielikuvituksessaan, sitä kipeämmin hän tuntee
ne puutteellisuudet itsessään, pienimmätkin, jotka estävät häntä
täydellisyyttä saavuttamasta.

*

Ihminen herää aamulla levottomuus sydämessään, ikäänkuin hän
aavistaisi jotakin kohtalokasta tänä päivänä tapahtuvan.
Ja kuitenkaan ei mitään tapahdu. Tyhjyys hänet saa levottomaksi,
tyhjyys on se painajainen, joka aina vaanii ihmistä ja ajaa hänet
mielettömyyksiin. Sitä paeten ihminen tekee hulluntyöt - ja myöskin
kauneimmat tekonsa.

*

Jokainen taistelu, minkä yksilö omassa sydämessään ja yksinäisyydessään
suorittaa, on sellaisenaan taistelua itse elämän puolesta ja siinä on
yhteen momenttiin keskittyneenä koko se paino, joka elämän yllä lepää.
Jos kukin tämän huomaisi tajuaisi hän myöskin persoonallisen
vastuunalaisuutensa koko maailmanmenosta, ikäänkuin se olisi yksistään
hänen hartioillaan, joten kysymys ei ole vain hänestä yksistään, vaan
itse elämän prinsiipistä; näin hän saisi varmaankin suuremman kestävyyden
ja voiman - vaikka ehkä epätoivon voiman.

*	

Kauheata on joutua jumalain vihan esineeksi; eivät he uhriaan armahda
eivätkä häntä hetkeksikään rauhaan jätä. Ja moninaiset ovat heidän keinonsa,
joilla he yksinäisessä pitävät hereillä muistoa siitä rikoksesta, jonka
hän teki valitessaan oman polkunsa, rikoksesta, jota hän ei kuoleman
uhallakaan voinut välttää!

*

Runouden arvostelu on käsitteellistä uudelleenrunoilua.

*

Tyypillinen meikäläinen kirjallisuusarvostelija rötöstää
"arvostelunsa" joko kirjailijaa varten - silloin kun se
tahtoo olla mestaroiva tai "musertava" - tai kustantajaa
varten - silloin kun hän kaipaa nähdä kustantajan reklaamissa
vedottavan oman nimensä auktoriteettiin -; ja molemmissa
tapauksissa itseään varten, - saadakseen siinä kuvastella
omaa henkevää minäänsä. Yleisön valistamista hän ei ehdi ajatella.

*

Mestauspenkiltä ja jalkapuusta täytyy suomalaisen runouden
nousta, kasvaakseen yli keskinkertaisuuden. Rakkaus antaa
anteeksi kaiken, se suostuu kaikkeen, - se ei ole moraalia.
Vain viha tekee puhdasta, - se on rakkautta totuuteen,
korkeampaan elämään.

*

Strindberg ja d'Annunzio ovat uudemman kirjallisuuden
äärimmäiset vastakohtatyypit.  Edellinen kirjoittaa asioita,
joista ihmisen on elettävä, jälkimmäinen sanoja ja
muotokaavoja. Siksi edellisen kirjallisuus on hänen
persoonallisuutensa täyttämä; jälkimmäisen ei. Edellisellä
on elimellistä tyyliä; jälkimmäisellä vain tyylikaavoja.

*

Vähäverinen vihaa vihatakseen, koska ei jaksa rakastaa.
Terveen sydämen viha on rakkauden liekin hehkua.

*

Keskeisin elämänkysymykseni: miten kasvaa
miehenvastukseksi Pirulle.

*

Minulla on yksi intohimo: suora viiva.


*


Ihmissielu ei suostu lopulliseen rauhaan: välirauhan
se tekee - kuolemassa -, kun sen uskottu, sen aseenkantaja,
- ruumis -, vaipuu; mutta se on saanut syntymälahjakseen
voiton oikeuden ja velvoituksen, s.o. lupauksen elää
olemassaolon kaikki tappiot: tappioitaan etsien se voittaa
kuolemankin, ja luopuu syntymälahjastaan vasta viimeksi.
Eikä luovu vielä sittenkään: se ei ole koskaan voittanut
viimeistä tappiotaan, - ihmissielu ei suostu milloinkaan
lopulliseen rauhaan.

*

Julkisuuden mies on aina varma maalitaulu; ja jos hän on
kunnon mies, niin hän pitää hyvänään niin oikean kuin
vääränkin tuomion nuolet, haluamatta kostaa; mutta jos
hän on heittiö, niin hän lohduttautuu sillä, että hän on
marttyyri kuten kaikki julkisen elämän suuruudet:
lohduttautuu sillä sen vuoksi, ettei voi tyydyttävästi
kostaa maineettomalle syyttäjälleen, joka on vähäpätöinen
ja kaukainen maalitaulu; hänen urotyönsä voisi epäonnistua
tai jäädä huomaamatta.

*

"Virattomuudessa" ihminen kypsyy viisauteensa.
- Eiköhän Salomostakin vain ylellinen ajanviete,
oleilu ja toimettomuus hautonut esiin hänen karmaisevaa
ja humoristista sananlaskurunouttaan.

*

Älä tee säännöksesi hylkiä kaikkea ns. klassillista.
Säännöllinenkin kauneus on joskus inhimillistä - ja siinä
on silloin jumalallisuudellakin realiteettia.

*

Ajatusrunoilija voi kuulua korkeimman asteen runoilijoihin;
aaterunoilija korkeintaan lähinnä alempaan.

*

Runotar on yleensä taipuvaisempi hekumaan kuin hengen raittiuteen;
sen vuoksi se hedelmöittyy helpommin murheesta, joka on hekumaa,
kuin huumorista, joka on hengen raittiutta.
Näin on ainakin meidän leveysasteillamme. Riippuneeko tämäkin seikka
sitten todella leveysasteista?

*

"Suis-je ne trop tot ou trop tard?
Qu'est-ce que je fais dans ce monde?"
kysyin minäkin itseltäni Gaspard Hauserin kanssa, kun olin nuori
ja kärsimätön. En kysy enää. Tunnen, että juuri tämä aika ja tämä
maailma on tullut predestinoidussa järjestyksessään juuri nyt eteeni,
vaatien, että minä elän sen -, vaikkapa vain muistellen menneitä
ja suunnitellen tulevia aikoja ja maailmoita. Minun on kiltisti
myönnettävä tämä hetki edellisen hetken perijäksi, - ja perintönä
on minun tyytymykseni, minun alttiuteni. Ei aika jätä minua enkä
minä aikaa: minulla on aikani sisässäni, josta minä kerin sitä esiin
tarpeen mukaan, milloin nopeammin milloin hitaammin kuten hämähäkki
verkkolankaansa. Ja se ajan lanka kehiytyy esiin juuri siinä
järjestyksessä missä se syntyykin, - elämä on jokahetkistä syntymistä.
- Tämä kaikki ei estä minua kuitenkaan antamasta sananvuoroa tunteelleni,
joka usein valittaa sitä, etten juuri nyt ole etempänä - tai paljon
taampana tästä elämästä:
O vous tous, ma peine est profonde!
 Priez pour le pauvre Gaspard!"

*

Aforismi = uusaikainen, mieskohtaiseen; salattuun tuntoon pohjautuva
sananlasku, jossa ajatus tekee pienen, mutta tiukan solmun.

*

Jokaisella on se kohtalo, minkä hän ansaitsee, minkä hän kestää,
mikä on hänelle parahiksi (vai sanoisiko: kutti - parahiksi -!).

*

Jos suomalaisessa joskus on ylpeyttä, on sekin passiivista: kieltäytymistä.

*

Kaksi ominaisuutta olkoon miehellä: kainous ja ylpeys. Kaikki muu seuraa
sitten itsestään, - ellei hän ole älynsä lahjoilta aivan idiootti.

*

"Att göra sig rar" - sen itsekunnioituksen oppii nousukas viimeksi.

*

Miten helppoa onkaan sanoa: ei elämä ole mitään! Niin sanoo venäläinen,
joka asuu laakeassa maassa ja näkee kaikki samassa tasapinnassa. Niin
sanoo halvattu, joka laski lapsenkelkassa nöpöttäen matalan kotimäkensä
ja joutui kinokseen, ja istuu nyt siinä ja taivastelee, ja kun ei ole
kipu eikä ole nälkä eikä sydän ehtinyt tuntea myötämäen huimausta, niin
hän joutessaan antaa huultensa tehdä liikuntoharjoituksia, alkaen
helpoimmasta: elämä ei ole mitään! - ja jatkaen ja päättäen sillä.
- Niin ei sano tervejäseninen vuorten ja virtain maan mies, joka mittaa
ja punnitsee, kumpi on suurempi suure: painovoiman laki vai hänen
uteliaisuutensa nähdä, miltä ihmisten maailma näyttää korkealta
harjanteelta tai väkevän virran latvoilta katsoen, kumpi on hänelle
houkuttelevampi tunne: vakaumus siitä, ettei putoa pois tasapinnaltaan,
vai se huimaus, mikä käy läpi hänen päänsä ja sydämensä, kun hän kiidättää
suksilla alas harjanteelta tai veneellä koskista. Hänen elämässään vaihtelee
kolme momenttia: tiukka ylämäki - lepo siellä korkealla - "das wunderbare
Sehnen dem Abgrund zu", jokaisen kohtalonmiehen rakkain houkutus. - Hän ei
määrittele elämää, tuskin tietää sen käsitettä, hän elää sen.

*

Filosofia ei saa olla työtä eikä virkaa, sen pitää olla sydämen
ja älyn yhteinen intohimo. Niinkuin taide.

*

Kaikki aine on ihanaa, sillä siitä voi synnyttää vielä ihanampaa.

*

Sitä, jonka huomaan itseäni heikommaksi, rakastan hänen syvimmän
alennuksensa hetkellä, vihaan silloin kun hän on antautumassa
heikkoudelleen, kohtelen muulloin välinpitämättömyydellä.
Voimakkaampaani rakastan sekä hänen suurimman voimansa että
suurimman heikkoutensa hetkellä, vihaan kun näen hänen pieniä
heikkouksiaan, en koskaan kohtele välinpitämättomyydellä.

*

Kaksi lääkettä on ihmiselle annettu: työ ja toimettomuus. Mutta
aherrus ei ole lääke.

*

Hautakirjoitus:
En jättänyt käyttämättä maailman pienintäkään pitkämielisyyden osoitusta!
En tahtonut rientää sitä iloisesti yllättämään, esiintyäkseni sen
toivomusten mukaisesti ja saadakseni sen säälivän hyväksymisen uurauteni
palkkioksi! En joutunut pois tasapainostani, kun olin pakotettu pitämään
vakituisesti kiinteässä vireessä sen salanurpeata kärsivällisyyttä
minua kohtaan! Silti juuri silloin tuntoni oli ylpein ja puhtain ja vapain.
Silti - tai juuri siksi!

*

Neitseellinen koivu on lujin puulajeistamme. - Luotettavimmassa miehessäkin
on jotain neitseellistä: katsannon avoin ja puhdas rauha.

*

Saman ajatuksen voi sanoa niin monella tavalla. Se on kirjallisen luomistyön
suurin levottomuus.