Sain 20 vuotta yleissivistävää - Koulussa opittua




Ennen koulua

Ennen koulua kävin pyhäkoulun, jossa opin lukemaan. Luin ennen koulun alkamista eli ennen ala-asteen ensimmäistä luokkaa Raamatun lävite lukuunottamatta apostoli Paavalin kirjeitä, jotka tuntuivat kumoavan neljän evankelistan tekstin ja olevan ristiriidassa niiden kanssa. Sitten tuli aika mennä kouluun. Ennen sitä minuun tuli paha henki, jonka enkeli laittoi minuun ja hän sanoi, että tuon suomalaisen pahan hengen tarkoitus oli suojella minua koulussa. Niin ettei oppimani hyvät asiat ja mahdolliset hengen lahjat tule riistetyiksi pois koulunkäynnin kuluessa. Ja etten paljastuisi kristityksi. Lisäksi enkeli sanoi, että koulua käymällä en voi oppia yhtään mitään tarpeellista, vaan vasta kun olen lopettanut koulun käynnin voi varsinainen oppiminen alkaa.

Ala-asteella opittua

Huolimatta enkelin ilmoituksesta sain jonkin verran taitoja ja tietoa koulun käynnin kautta. Ensinnäkin opin kirjoittamaan ja opin englannin kielen ja matematiikan alkeet. Mutta tarkoitukseni on lähinnä pohtia niitä tietoja, jotka sain liittyen uskontoon. Ja niistä kaikista saa olla varsin kiitollinen huolimatta siitä, että enkeli oli niin pessimistinen. Ensinnäkin koko koulu kävi ala-asteen aikana kaksi kertaa kirkossa, jossa opin Apostolisen uskontunnustuksen ja minut konfirmoitiin hengessä. Toisin sanoen minulta otettiin lupaus, että teen jotakin elämäni aikana Kristuksen hyväksi. Toiseksi saimme valita virsikirjasta kaksi virttä, jotka piti opetella ulkoa. Nämä virret olivat ikuinen oikeus. Kolmanneksi opetettin, että Mesi on suomen kielen vanhin sana ja siksi on luultavaa, että Suomen kansa on Raamatun Mesek. I Moos. 10:2 Ps. 120 Hes. 32:26 ; 38:2-3; 39:1 Myöhemmin (en siis koulussa) olen itsekseni oppinut seuraavaa: Mauno Jokipiin kirjasta: Jatkosodan synty käy selvästi esille se, että Saksa on Hesekielin kirjan Gog. Ainakin on näin, jos on myös lukenut Aadolf Hitlerin teoksen: Taisteluni I. Siinähän Hitler antaa valan ja vakuutuksen, ettei koskaan aio ryhtyä ensimmäisen maailmansodan erheeseen eli kahden rintaman sotaan. Sota itää vastaan on mahdollinen ainoastaan Englannin kanssa yteistyössä. Muussa tapauksessa itään ei voi hyökätä. Kuitenkin Saksa eli Goog joutui lopulta neljän rintaman sotaan kuten Hes. 38:4 asian ilmaisee: Ev-lut VT 1933: Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki Hitler ei voinut sille mitään, että häntä kuljetetiin paikasta toiseen monen rintaman sotaan. Se oli Jehovan suunnitelma. Venäjä on siis Maagog. Itä-Euroopan entiset sosialistiset valtiot, jotka nykyisin kuuluvat Euroopan yhteisöön ovat Maagogin Gog. Eli Saksan (Googin) alue, joka on Venäjän (Maagogin) hallussa. (Viro, Latvia, Liettua, Puola, Itä-Saksa, Tsekkoslovakia, Unkari, Romania, Bulgaria, Jugoslavia). Vaikka Maagogin Gog on nykyisin osa Euroopan yhteisöä on sillä silti riippuvuussuhteita Venäjään. Itse olen kuullut Konstantinopolista lentäneen Pyhän Hengen valtuuttaman enkelin sanoneen itselleni joskus 2000-luvun alkuvuosina, että kaikki diakoninen apu (vaatteet, raha, ruoka-apu jne.) Baltiaan ja Itä-Eurooppaan on kanavoitava ja lähetettävä ainoastaan Ortodoksisen eli Kreikkalais-katolisen kirkon kautta ja välityksellä. Tätä neuvoa ja kehoitusta ei ole otettu tähän mennessä todesta muiden kirkkojen piirissä, mutta sellainen neuvo on kristityille annettu joka tapauksessa. Neljänneksi on ala-asteella opetettu, että Suomen kielen apusanat ovat seuraavat: Eli, joko, tai, vai jne. Eli, jos huutaa apua Jehovalta voi käyttää sanaa: Eli. Se on apusana. Olenkin huomannut, että spontaanisti käytän tuota sanaa usein kun alan pyytämään viisautta jonkin ongelman ratkaisemiseen. Viidenneksi on ala-asteella opetettu, että kolmas maailmansota on jo menossa (1979-1981), mutta sitä ei käydä asein, vaan talouteen vaikuttavin keinoin.

Ylä-asteella opittua

Täytyy tunnustaa, että ylä-asteella en oppinut koulussa juuri yhtään mitään. Ne olivat hukkaan heitetyt kolme vuotta. Ainoa uskontoon liittyvä seikka tuli esiin maantiedon oppikirjoista. Niissä oli diagrammeja sitä koskien, milloin kukin raaka-aine loppuu maapallolta. Noista diagrammeista saattoi helposti päätellä, että kriittisin hetki on 2040-luvulla. Silloin nykyisellä kulutuksella lähestulkoon kaikki raaka-aineet ovat loppuun käytetyt, ja alkaa Raamatussa ennustettua Ahdingon aika noin vuonna 2040. Tosin myös historian tunneilla väitettiin, että historia opettaa todella paljon siitä missä nykyisin mennään, mutta lähinnä ylä-asteella käytiin lävitse vain teollistuminen eli industrialismi sekä rautateiden, kanavien ja teiden rakentaminen. Mihin tämä voisi Raaamatussa viitata on hyvin vähän. Jeesus sanoi: Minä olen tie, totuus ja elämä. Hän on siis myös tie ja jotenkin kulkuväylien rakentamisen ajanjakso historiassa voisi viitata kyseiseen Jeesuksen lausumaan. Mutta miten? Ja vielä puhutaan valtatiestä Egyptistä Assuriin (Irak, Kurdistan), joka valmistuu tiettynä päivänä (1000 vuoden aikana). Jes. 19:23.

Lukiossa opittua

Lukion kolmen vuoden aikana en juuri mitään myöskään oppinut, mutta pidän sitä vähää mitä opin suuriarvoisena. Ensinnäkin kävi selväksi, että darwinismi ja sosialismi ovat salakuljetettuja tuhoisia harha-oppeja. (II Piet. 2:1). Osoitettiin, että ne olivat alunperin kehitetty Ranskassa tai Saksassa, josta ne oli salakuljetettu Englantiin ja noiden oppien alkuperäiset ranskalaiset kehittäjät unohdettiin ja heitä väheksyttiin. Myöhemmin (ei koulussa opittua) opin lukiessani antiikin Rooman aikaista Lucretiuksen kirjaa: Maailmankaikkeudesta, että darwinismin periaatteet oli salakuljetettu ei pelkästään Ranskasta, vaan jopa jo antiikin Roomasta. Sillä darwinismin periaatteet käyvät ilmi jo tuosta ennen Kristuksen syntymää tehdystä teoksesta (Lucretius: Maailmankaikkeudesta). Se, että darwinismi ja sosialismi olivat tuhoisia oppeja ei tarvitse sen enempää kommentoimista. Sehän on selvästi nähtävissä. Lukiossa selvisi toisaalta se tosiasia, että vakituista työtä ei voi saada kukaan, joka ei hyväksy darwinismia. Darwinismin vastustaminen johtaa työhön pääsyn vaikeutumiseen. Lieneekö tämä tosiasia ollut paavi Johannes Paavali II:sen mielessä kun hän virkakautensa loppupuolella ilmoitti, että darwinismista on ollut ja tulee olemaan suurta hyötyä tieteen kehitykselle. Hän ikään kuin antoi suostumuksensa kristityille tutustua darwinismiin ja jopa kehittää sitä. Johtuiko tämä linjanveto siitä, että hän toivoin näin kristityille avautuvan mahdollisuudet päästä työhön vai oliko se jostain muusta syystä pakon sanelema ratkaisu. Siitähän ei päästä yhtään mihinkään, että tosiassa darwinismi ja sosialismi olivat ja ovat apostoli Pietarin mainitsemia tuhoisia harhaoppeja. Nämä kiistakysymykset siis tulivat esille historian ja biologian tunneilla. Kolmanneksi lukion kuluessa itseäni uskonnollisesti herättänyt aine oli psykologia, joka oli täysin ateistista. Todella raivoistuin kun kävi ilmi, että psykologit käsittelevät ihmistä eläimenä ja ihmisyhteisöjä eläinlaumoina. Lisäksi kehotettiin omaksumaan rehellisyyden sijasta roolihahmoja, ja eri seuroissa esiintymään eri tavoin ja eri roolihahmoissa - epärehellisesti. Ikään kuin valepuvuissa. Viime vuonna (2008) lueskelin länsimaisen buddhalaisuuden teosta, josta kävi ilmi, että he vastustivat tätä 1960-luvulla kehitettyä länsimaista psykologian suuntausta myös voimakkaasti. Vaikka buddhalaisuus on uskonto ovat he silti kiinostuneita psykologiasta. Jos länsimainen opiskelija tahtoo jotakin psykologiasta tietää kannattaa pitää buddhalaisuus yhtenä vaihtoehtona mielessä. Neljänneksi opin lukion matematiikan tunnilla, että päinvastoin kuin mitä Raamatussa sanotaan (Henki on totuus) niin onkin totuus yhtä kuin materia. Kaikki mikä on omin silmin ja aistein havannoitavissa ovat todellisia ja siis totuus. Tämä opetus, vaikka se onkin näennäisesti päinvastainen kuin mitä Raamattu opettaa on nyt 20 vuotta myöhemmin osoittautunut sangen tärkeäksi ja hedelmälliseksi. Kykenen sen avulla yhdistämään eri uskontojen opetuksia ja tiedettä.

Kauppaoppilaitoksessa opittua

Kauppaoppilaitoksessa ei ollut millään aineella mitään kosketuspintaa uskonnon kanssa. Ensimmäiseksi koulun alussa pidettiin tärkeimpänä asiana opettaa naisille niin sanotun katumuspillerin käyttö. Jos oli ollut yhden yön suhde niin koulun terveydenhoitajalta sai seuraavana päivänä katumuspillerin, joka siis estää raskauden kehittymisen. Mitä muuta sitten opin, vaikka ei uskontoon liittyen oli melko mielenkiintoista, mutta vähäistä kuitenkin. Opin kirjoittamaan koneella kymmensormijärjestelmää käyttäen. Opin tekemään sukututkimusta. Opin tekemään monivärisiä seinäjulisteita. Opin, että sanomalehtiä täytyy seurata päivittäin ja ministerien nimet pitää osata ulkoa. Opin, että Suomen ja Venäjän väliset suhteet ovat aina perustuneet molemminpuoliseen hyötyyn ja, että Suomi on hyötynyt hyvistä suhteista aina enemmän kuin Venäjä. Ja jälleen kerran otettiin esiin industrialismi ja rautateiden, tieverkoston ja kanavien rakentaminen tärkeimpänä historiallisena kysymysmerkkinä.

Lähes 20 vuotta valtion koulussa

Koulua olen käynyt yhteensä lähes 20 vuotta ja se mitä olen siellä oppinut on hävettävän vähän. Siinä mielessä enkeli on ollut oikeassa. Koulussa ei opi juuri mitään verrattuna siihen mitä kotona voisi oppia samassa ajassa. Ja valitettavan usein vanhemmat luulevat, että koulu on juuri paikka, jossa lapsi jotakin oppii, ja kotona ei enää tarvitse tehdä mitään oppimisen tai kasvatuksen eteen. Mistä sitten koululaitoksen rappio johtuu ja miksi koululaitos tarjoaa yleensä vain yleissivistystä? Eli tyyliin; pitää osata Euroopan maiden pääkaupunkien nimet eikä mitään muuta vaadita. Syitä on varmasti monia. Katso esim. Joh. Ilm. 18:22. Uusavuttomuus on valittu linjaus ja seurausta poliitisista valinnoista. YK on voinut vaikuttaa kouluopetuksen laadun heikkenemiseen ja samoin 1960- luvun opiskelijalevottomuudet. Tai ehkä syynä on elitismi. Paras koulutus annetaan vain harvoille ja muita lähinnä pidetään pilkkana oppilaitoksissa jopa 20 vuoden ajan.

Enkelin viesti päiväkoteja vastaan

Ei ole siis mikään ihme kun 1990-luvun puolivälissä sain enkeliltä viestin, että mikäli saisin lapsia joskus, niin niitä ei pidä laittaa valtion tai kuntien ylläpitämiin lasten päiväkoteihin, vaan varhaiskasvatus pitää ehdottomasti hoitaa omin varoin ja omin keinoin. Vain harva kristittykään uskoo tällaisen viestin olevan tärkeä ja noudatettavaksi tarkoitettu, mutta itse pidän sitä viestiä suurena lahjana ja mahdollisuutena.

Lopuksi

Olen tässä kirjoituksessa ehkä ollut hieman kriittinen valtion järjestämää ja ylläpitämää opetuslaitosta vastaan, mutta itse asiassa olen vielä huomattavan paljon kriittisempi ja vihaisempi kirkkojen ja uskontojen järjestämää opetusta vastaan. Se ei ole mielestäni mistään kotoisin. Vaikka olen vain vähän oppinut koulua käydessäni on se vähä silti enemmän ja totuudenmukaisempaa kuin se hapatus mitä kirkko ja kristityt opettavat. Olen saanut jotakin tukea valtiolta ja oppilaitoksilta Raamatun profetioiden tutkimiseen, mutta kristityiltä en ainakaan ennen vuotta 2000 mitään. Vain vääriä profetioita ja sekaantumisia poliittisiin kiistoihin. Tarkoituksellista harhaan johtamista poliitisten suhdanteiden mukaan. Perjantaina, 6.3.2009. (Kirjoittaminen kesti noin 2,5 tuntia).


Takaisin sisällysluetteloon: Saarnat

Takaisin sivuston alkuun