Sähkö loppuu!



Aluksi

Eniten olen hämmästynyt profetiasta, jonka kuulin 1990-luvulla:Sähkö loppuu! Sähkön käyttäminen hyväksi alkoi näet vasta 1800-luvulla ja tuntui mahdottomalta löytää Raamatusta mitään viittausta asiaan. Ja olisihan se nyt kerrassaan mahdotonta tulla toimeen kokonaan ilman sähköä. Seuraavaksi osoitan kohtia Johanneksen Ilmestyksestä, jotka on myös itselleni osoitettu tämän profetian tueksi. Mutta Johanneksen Ilmestyksen suhteen täytyy aina olla varovainen; sillä tuon kirjan lopussa oleva kirous niille, jotka muuttelevat kyseisen kirjan sanoja on sangen ankara. Siksi kehotan aina lukemaan koko kirjan lävitse sen sijaan, että keskittyisi näihin yksittäisiin jakeisiin. Sitä en itse asiassa tiedä onko luvallista ja korrektia lainkaan ryhtyä selittämään Johanneksen Ilmestystä kun sen kokonaisvaltainen esitys saattaa sen johdosta hämärtyä.

Ilmestys avautuu 1 - Pedon valtakunta

Ilm. 16:10-11 (UT 1992) 10. Viides enkeli tyhjensi maljansa pedon valtaistuimelle, ja pedon valtakunta pimeni. Ihmiset purivat tuskissaan kielensä verille 11. mutta herjasivat taivaan Jumalaa tuskansa ja haavojensa tähden. He eivät kääntyneet, eivät luopuneet pahoista teoistaan. Tässä kuvataan tapahtumia pedon merkin ottamisen jälkeen. Vaikka pedon merkki merkitsee kertakaikkista tuomiota niille, jotka tuon merkin ottavat, niin vielä senkin jälkeen Jehova kutsuu kääntymykseen ja pelastukseen. Hän jopa pimentää pedon valtakunnan eli riisuu sen kaikesta voimasta, jotta kääntyminen kävisi mahdolliseksi niille, jotka vielä kääntymistä sattuisivat harkitsemaan. Tuo pedon valtakunnan pimeneminen saattaa siis tarkoitta myös sähkön loppumista.

Ilmestys avautuu 2 - Babylonin portto

Ilm. 18:23-24 (UT 1992) 23. Enää ei nähdä lampun valoa, ei kuulla sulhasen, ei morsiamen iloista ääntä. Sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, sinä lumosit noitakeinoillasi kansat ja johdit ne harhaan. 24. Sinun käsiäsi tahrasi profeettojen ja pyhien veri, maailman kaikkien murhattujen veri. Jer. 25:10-13 (VT 1933) 10. Minä hävitän heidän keskuudestaan riemun ja ilon huudon, huudon yljälle ja huudon morsiamelle, käsikivien äänen ja lampun valon. 11. Niin koko tämä maa tulee raunioiksi, autioksi, ja nämä kansat palvelevat Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta. 12. Mutta kun seitsemänkymmentä vuotta on täyttynyt, niin minä kostan Baabelin kuninkaalle ja sille kansalle, sanoo Herra, heidän pahat tekonsa, kostan kaldealaisten maalle ja teen sen ikuiseksi erämaaksi. 13. Ja minä tuotan sen maan ylitse kaikki sanani, jotka minä olen puhunut sitä vastaan, kaiken, mitä tähän kirjaan on kirjoitettu, mitä Jeremia on ennustanut kaikkia niitä kansoja vastaan. Niin aivan selkeästi Johannanneksen Ilmestyksessä puhutaan lampun valon katoamisesta. Ja samoin puhutaan Jeremian kirjan luvussa 25 lampun valon hävittämisestä. Tätä tuskin tarvitsee sen enempää selittää.

Ilmestys avautuu 3 - Ihmeitä tekevät sammakot

Ilm. 16:13-14 13. Minä näin, kuinka lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä, jotka olivat sammakon näköisiä. 14. Ne ovat pahoja henkiä, jotka tekevät ihmeitä, ja ne lähtivät kokoamaan maanpiirin kaikki kuninkaat taisteluun, joka käydään Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä. Tämän jakeen selitystä en ole kuullut pyhästä lähteestä, vaan eräältä demonilta, joka on vaivannut minua nyt jo 10 vuoden ajan. Hän käski minua kiinnittämään huomiota siihen, että vieläkään ei tiedetä mitä sähkö on. Mitä jos sähkö ja kaikki Ranskan vallankumouksen (sammakko) jälkeen tehdyt keksinnöt ovatkin itse asiassa ihmeitä. Pahojen henkien aikaansaamia ihmeitä, joiden tarkoitus on kerätä ihmisiä suuriin sotiin. Niin hän käski minun ajatella: Entä jos tiede ja tieteen keksinnöt ovatkin peräsin pahoista hengistä?

Ihmisen tahto ei merkitse mitään

2. Piet. 1:20-21 (UT 1992) 20. Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä. 21. Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet. Apostoli Pietarin kautta tässä pyhä henki vakuuttaa, että profetiat eivät koskaan ole ihmisten tahdon mukaisia. Ihminen suunnittelisi ja toteuttaisi aivan muun kaltaista tulevaisuutta itselleen, kuin mitä Jehova suunnittelee ihmisen varalle. Kaikki profetiat ja niiden täyttymiset ovat ihmiselle vastenmielistä ja vaikeita. Ajatellan nyt vaikka tätä säkön loppumista. Jos niin todella käy niin mikä olisi enemmän ihmisen tahdon vastaista, kuin tämä sähkön loppuminen.

Tuulimyllyt sammuvat

Onko tämä profetia sähkön loppumisesta jotenkin kantautunut yhteiseen alintajuntaamme tai päättäjien korviin kun he käyvät jatkuvaa kilpajuoksua sähkön tuotannon lisäämiseksi. Tajuavatko he esivaltana ja Jumalan suunnitelmista perillä olevana instanssina, että näin tulee todella käymään: Sähkö tulee loppumaan. Tiistaina, 13.10.2009.


Takaisin sisällysluetteloon: Profetia

Takaisin sivuston alkuun